Friday, 30 August 2013

Seuraavaksi Alaska 2008

Matkamme jatkuu osoitteessa:
http://alaska2008.blogspot.fi/

25.8.2007


59º58,035N 148º09,012W Fox Farm Bay 
Kuva
Voimakas matalapaine piti meidät Sewardissa pidempään kuin oli tarkoitus. Kun vihdoin pääsimme liikkeelle, tuuli ehti tyyntyä täysin. Päivän moottoroinnin jälkeen ankkuroimme Fox Farm Bayhin Prince William Soundiin johtavan eteläisimmän läpiajon alkuun. Paikka on suojainen ja ankkuripaikka on sopivan matala Alaskan ankkuripaikaksi, vain 12 metriä. Näimme heti rannalla mustakarhun, merisaukot uiskentelivat lahden rantavesissä, ja lohet hyppivät ympärillä. Paikka on suosittu ankkuripaikka myös kalastajien keskuudessa. Tullessamme oli lahden suulla kaksi kalastusalusta kurenuottaamassa lohta.
Vaihteensiirtovaijerimme katkesi juuri saapuessamme lahden suulle. Etenimme lahteen Pekan ryntäillessä edestakaisin konehuoneen ja ruorin väliä, ja Riitta pudotti ankkurin ensimmäiseen sopivaan paikkaan. Jatkoa varten nostimme D-signaalilipun saalinkiin merkiksi operointivaikeuksistamme, vaikka tuskin monikaan tietää, mitä lippu merkitsee.
 

20.8.2007


60º07,115N 149º26,184´W Seward 
Kuva
Lähdimme aamulla hernerokkasumussa Sewardiin. Näkyvyys oli ajoittain vain kymmenkunta metriä, ja outoon paikkaan saapuminen hermostutti. Pääsimme kuitenkin onnellisesti satamaan, menimme ensin tankkaamaan ja pyysimme sitten satamakapteenilta laituripaikkaa. Saimme paikan F33. Ollessamme menossa laituriin yllätyksemme oli melkoinen kahdestakin syystä. Ensinnäkin paikassa oli jo vene, samainen 10&2-vene, johon Pekka kävi tutustumassa Homerissa ollessamme. Kippari huhuili kuitenkin laiturilta olevansa juuri lähdössä. Lähestyessämme uudestaan laituria totesimme, että naapurivene on Capella, jonka tapasimme Kodiakilla. Veneen kippari Vic otti köytemme vastaan ja toivotti meidät tervetulleiksi. Pian saapui Kathykin paikalle, ja yllättävä jälleennäkeminen oli riemuisa. Menimme illalla koko joukko eli Creolan, Capellan ja Sareman miehistöt yhdessä syömään ennen kuin Gustafsonit joutuivat palaamaan Anchorageen .
Saimme ostettua kajakit Markin suhteiden avulla erittäin edullisesti. Toinen on kova, yhdenhengen kajakki ja toinen kahdenhengen pumpattava kajakki. Gustafsonit toivat ne mukanaan Anchoragesta, joten nyt meillä on vihdoin ja viimein kunnon välineet liikkumiseen. Viciltä saimme hyviä neuvoja katkarapupaikoista sekä niiden pyynnistä. Tällä hetkellä ainoa ongelmamme on se, ettemme ole onnistuneet löytämään katkarapupyydystä, emmekä myöskään kulkuvalopolttimoa. Kokonainen lamppu, joita kyllä on kaupoissa, on melko arvokas tapa ostaa polttimo. Vic kertoi myös, että joka vuosi pakkasneste loppuu kaupoista, koska talven tulo on täällä yhtä suuri yllätys kuin Suomessakin. Ostimme siis riittävästi pakkasnestettä jo nyt.
Näyttää siltä, että Seward olisi parempi talvehtimispaikka kuin Homer. Hinta on halvempi ja mikä tärkeintä, täällä kaikki tarvittava on kävelymatkan päässä. Lisäksi täällä on tuttuja, joilta saa apua. Lopullista päätöstä ei onneksi tarvitse tehdä heti.
Sewardissa on usein sekä sumuista että sateista. Olemme oppineet paikallisilta uusia sanontoja, kuten liquid sunshine, Seward is the place where the fun shines ja myös The weather is here, wish you were beautiful!

9.8.2007


Kukak Bay, 58º17,413’N 154º16,002’W
Hidden Harborin potero oli todella suojainen. Tuuli ei päässyt sinne mistään suunnasta, mutta ympäröivien vuorten ansiosta sumua ja tihkusadetta riitti, ja me aloimme pikku hiljaa potea klaustrofobiaa. Parin yön jälkeen sääennuste oli onneksi suosiollinen, ja päätimme siirtyä avarampaan ankkuripaikkaan Kukak Bayhin. Linnuntietä matkaa oli 9 mailia, mutta veneellä kaikkiaan yli 36 mailia. Lahdessa on muutama hyvin suojainen ankkuripaikka, joista valitsimme perimmäisen, Aguchikin saaren itäkulmassa olevan pienen lahden. Saapuessamme Kukak Bayhin koimme yllätyksen, lahden pohjoislaidalla oli ankkurissa purjevene, ensimmäinen näkemämme sitten Kodiakin kalasataman.
Kuva
Ensimmäisen auringonpaisteisen päivän jälkeen taivas vetäytyi taas pilveen, ja Shelikofin salmeen ennustettiin 25 solmua tuulta lännen suunnalta. Tuuli osui meidänkin ankkuripaikkaamme ja jatkui välillä tyyntyen välillä voimistuen kaikkiaan viisi vuorokautta. Toinen meistä oli hereillä joka yö, sillä vaikka ankkurimme ei näyttänyt luistavan, päätimme pelata varman päälle. Päivisin oli tuulettomiakin aikoja, jolloin pääsimme jollalla kuvaamaan jokisuiston karhuja. Kokeilimme myös lohen kalastusta vetouistelemalla, mutta tuloksetta. Lahden karhut sen sijaan saivat saalista.
Tuulen pitäessä meitä lahdessamme, menimme ajan kuluksi viereiselle pikkusaarelle tekemään nuotion, vaikka kalaa emme olleetkaan saaneet. Noustessamme rantaan kovalla metelillä, Riitta totesi, että vaikka karhuja täytyykin varoa, onneksi ei tarvitse pelätä käärmeitä. Toisin kuin Suomessa, kyykäärme ei kuulu Alaskan luontoon. Nuotiolla istuessamme näimme kuinka lahdella aikaisemmin näkemämme purjevene tuli viereiseen poukamaan ankkuriin. John, veneen kippari, kertoi harjoittaneensa karhu-charteria alueella jo yli kymmenen vuotta. Hän hoitaa veneen ja toinen mies toimii karhuoppaana. Vesitaso oli tulossa hakemaan heidän asiakkaitaan ja tuomassa uusia. Varsinaisessa Kukakin lahdessa oli tuulen takia edelleen liian korkeat aallot, joten kone käytti meidän lahteamme kiitoratana.
Kuva
Saimme Johnilta hyviä lisäneuvoja karhujen suhteen. Ympäröivä alue on luonnonpuistoa, missä karhut suhtautuvat ihmisiin yleensä luottavasti toisin kuin metsästysalueilla. Nuoret uroskarhut tosin saattavat toisinaan ottaa mittaa ihmisistä. Tällöin on kuulemma ehdottomasti pysyttävä aloillaan, koska karhua ei juoksemalla pääse pakoon. Sitten on lyötävä käsiä yhteen ja kovalla äänellä käskettävä karhua menemään matkoihinsa. Maihin mentäessä John suositteli ottamaan aina mukaan käsisoihdun, koska karhu väistää tulta. Pippurisuihke toimii myös, mutta sen kanssa on päästettävä karhu tosi lähelle, ja suihkeen toiminta-aika on hyvin lyhyt. Kumpaakin pelotetta käytettäessä on myös pidettävä huoli siitä, että on itse tuulen yläpuolella.
Äkilliset kohtaamiset karhun kanssa ovat vaarallisimpia. Tämän takia paras tapa välttää liian läheinen kosketus karhuihin on rantautua avoimilla paikoilla ja pitää meteliä, jolloin karhu kuulee ja näkee ihmiset. Näin olemmekin tehneet.
Menimme vielä lähtöämme edeltävänä päivänä uistelemaan ja osuimme aivan rannan tuntumassa paikkaan, jossa hyppeli kaloja. Kymmenessä minuutissa olimme saaneet heittelemällä neljä lohikalaa, tasapuolisuuden nimissä kaksi kumpikin, minkä jälkeen lopetimme kalastamisen. Veneellä tehdyn tarkastelun tuloksena totesimme saaneemme dolly vardeneita (taimenia). Savustimme heti yhden, graavasimme toisen ja kaksi laitoimme ruijanpallaksen seuraan pakastimeen. Meillä on pakastimessa nyt niin paljon kalaa, että on jälleen pidettävä tauko kalastamisessa.
Kuva
Lähdimme torstaiaamuna täysin tyvenessä kohti Homeria, mahdollista veneen talvehtimispaikkaa. Sää oli mitä parhain. Lumipeitteiset vuoret ja niiden välissä näkyvät sinertävät jäätiköt loistivat auringossa, ja meri oli lähes peilityyni. Matkan puolivälissä ohitimme kaukaa Augustinen savuttavan tulivuorisaaren, joka piirtyi kauniisti vasten laskevan auringon punertamaa taivasta. Sääennusteen mukaan tuulen piti olla 15 solmua lounaasta, mutta tosiasiassa se oli 4 solmua kaakosta.
Lähestyessämme Homeria jouduimme sumurintamaan toisensa jälkeen. Välillä oli aivan kirkasta, ja hetken kuluttua näimme tuskin oman veneemme keulaa. Jo ennen aamun valkenemista alkoi katkeamaton vastaantulevien veneiden jono. Ensin merelle olivat lähteneet kalastusalukset, ja niiden jälkeen tulivat charterveneet asiakkaineen. Päivästä oli tulossa kaunis, ja kaikki näyttivät olevan liikkeellä.
 

6.9.2007


60º01,549´N 148º26,396´W Auk Bay 
Kuva
Nostimme ankkurin heti aamiaisen jälkeen ja ajoimme koneella Bainbridge Passagen kautta Alaskan lahden puolelle Auk Bayn pohjukkaan ankkuriin. Näimme Bainbridge Passageen tullessamme kolme ryhävalasta. Pyrstöistä päätellen valaat olivat samat, jotka olimme aikaisemmin nähneet Icy Bayn lahdella.
Auk Bay on suhteellisen avoin, mutta silti suojainen lahti, jonka pohjukassa on lohijoki. Näimme joella yhtä aikaa neljä mustakarhua lohestamassa. Täällä näimme myös ensimmäisen kerran mustakarhuemon poikasineen.
Sää oli edelleen kaunis, aurinkoinen ja tyyni, mutta ennusteen mukaan sen pitäisi muuttua kehnoksi jo seuraavana iltapäivänä. Kovaa tuulta on luvattu koko viikoksi. Vaikka kokemuksemme mukaan vain seuraavan päivän ennusteeseen voi luottaa, päätimme lähteä illalla kohti Sewardia.

5.9.2007


60º14,519´N 147º56,591´W Squire Island
Ankkuroimme suojaiseen lahteen Knight Islandin lounaiskulmaan Knight Island Passagen kupeeseen. Valastarkkailijat pitävät leiriään yleensä täällä, koska salmessa liikkuu runsaasti valaita. Tällä kertaa tarkkailijoita ei näkynyt, ei myöskään valaita. Näin saimme koko lahden itsellemme (ja merisaukoille).
Kävimme jollaretkellä katsastamassa Copper Bayn, jota Mark oli kehunut hienoksi. Sisäänajo sinne on hyvin ahdas ja matala. Purjeveneelläkin sinne pääsisi ylävedellä, mutta lahti on syvä ja pohjan pito on huono. Sisälahti on suuri ja vuorten ympäröimä. Korkeat, jylhät kalliot ovat osittain vihreitä, mistä varmaan johtuu lahden nimi. Lahden pohjukassa on joki, jonka suulla näimme mustakarhun kalassa. Lahti on todella kaunis, ehkä kaunein tähän mennessä näkemistämme.

3.9.2007


0º12,268´N 148º21,113´W Icy Bay 
Kuva
Lähdimme hyvissä ajoin Icy Bayn suuntaan, jossa olimme sopineet tapaavamme Creolan. Laskuvedellä jäät olivat varsin kaukana lahdella ja niitä oli paljon. Pujottelimme jäiden joukossa ja näimme matkalla neljä ryhävalasta kalastamassa lahdella. Keskellä lahtea olevalla jäälautalla makaili merisaukkoja. Vasta nyt tajusimme kuinka paksu niiden turkki on.
Saavuimme opaskirjan neuvomaan ankkuripaikkaan hyvissä ajoin. Kerrankin syvyys ei ollut ongelma, vaan ankkuroimme noin 4 metriin ja laskimme 50 metriä ketjua. Pito oli taattu. Teimme jollaretken lähes jäätikön reunaan. Jäätiköltä murtuu jatkuvasti jäätä mereen ja tästä aiheutuva jylinä on mahtavaa. Jää on kaukaa katsottuna voimakkaan sinistä, mutta läheltä se on lähinnä lasimaisen turkoosia ja läpinäkyvää.
Creola saapui illemmalla ja koska sääennuste oli erinomainen, päätimme kiinnittää heidät kylkeemme. Veneestä toiseen kulkeminen oli näin helppoa. Yhteisen illallisen jälkeen menimme rannalle ja teimme nuotion. Nautimme kahvit kermaliköörin kera ja paahdoimme nuotiolla vaahtokarkkeja. Sulat vaahtokarkit pistettiin suklaapalan kera kahden keksin väliin, ja niistä tuli mitä makoisin jälkiruoka.
Pekka ja Branson, ikä 10 v., olivat käyneet laskemassa katkarapupyydyksen kokeeksi varsin matalaan, noin 40 metriin. Barnson oli saanut valita paikan. Pieni pelko oli, että vuoroveden mukana kulkevat jäät veisivät pyydyksemme mennessään, mutta niin ei onneksi tapahtunut. Aamulla merrassa oli 44 katkarapua!
Kuva
Seuraavana päivänä teimme koko joukko, myös laivakoira Speckles, parin tunnin kajakkiretken jäätikkölahdelle. Palattuamme veneille, päätimme nostaa ankkurin ja siirtyä suojaisempaan ankkuripaikkaan. Tulossa oli voimakas matala noin 40 solmun tuulineen. Vaikka ennustaminen on vaikeaa, oli selvää, että matala tuo tuulia tännekin. Alaskan lahdella tuulet olivat jo varsin voimakkaita. Sääpalvelu kerää aina 15 minuuttia ennen ennustetta vapaaehtoisilta kalastusaluksilta sää- ja positiotiedot, ja se antaa käsityksen siitä, mitä on odotettavissa.
Päätimme pienen pohdinnan jälkeen siirtyä Jack Pot Bayn Seven Fathom Holeen pitämään tuulta. Se todettiin parhaaksi paikaksi, koska sinne ei osu oikeastaan minkään suuntainen tuuli, se on sopivan matala ankkurointiin ja pohjan pito on hyvä. Siellä ei myöskään synny pahamaineisia williwaw-tuulia.
Tultuamme Seven Fathom Holeen otimme taas Creolan kylkeemme ja teimme suunnitelman ja valmistelut lisäankkureiden laskemisesta pahimman varalta. Koska vuorovesi pyörittää veneitä jatkuvasti, ei lisäankkuria ole syytä laskea tyynellä.
Odotellessamme tuulen nousua Pekka ja Branson kävivät laskemassamme katkarapupyydyksen, joka nostettiin varmuuden vuoksi jo samana iltana. Saalis oli lyhyestä ajasta huolimatta 14 rapua. Sheryl ja Riitta lähtivät liikkeelle kajakeilla ja kävivät poimimassa lähirantojen pensaista jälkiruokamustikat. Mark pisti sukelluspuvun päälleen ja kävi tarkastamassa veneensä pohjan ja sinkkien kunnon. Kun tarkastus oli suoritettu, Branson puki itselleen reilusti liian ison puvun päälleen ja hauskuutti meitä pellehypyillään.
Kuva
Myrskyä ei lopultakaan tullut. Sääfaxien mukaan pahin keli ohitti meidät etelästä hyvin läheltä. Creola lähti kohti Sewardia keskiviikkoaamuna. Me menimme ensin nostamaan katkarapumerran ja suuntasimme sitten keulan kohti Icy Bayn lahtea. Lahdessa oli tällä kertaa kaikkiaan viisi valasta. Kävimme Nassau Fjordissa katsomassa Princetonin ja Chenegan jäätiköt. Näimme aivan läheltä, kuinka jäälautta kellahti ympäri ja alta paljastui valtava, aivan lasimainen jääkimpale. Muutamat jääkimpaleet olivat niin sinisiä, ettei väriä uskoisi todeksi, ellei olisi itse niitä nähnyt.
Sää on muuttunut pikku hiljaa syksyiseksi. Sääkartalla on matalapaineita jatkuvana jonona, ja Aasiassa pyörivä taifuunikin näyttää olevan tulossa tännepäin. Purjehduskausi alkaa siis olla ohi. Ennusteet muuttuvat kaksi kertaa päivässä, mutta pari seuraavaa vuorokautta vaikuttavat vielä kohtuullisen hyviltä. Siispä ehdimme käydä vielä parissa ankkuripaikassa.

31.8.2007


60º23,729N 148º09,119W Ewan Bay 
Matka Mink Islandilta Ewan Bayhin oli sumuinen. Ajoittain näkyvyys oli vain pari veneenmittaa. Kokeilimme kalaonneamme huonolla menestyksellä, vaikka lohia hyppeli veneen ympärillä koko ajan. Tulimme Ewan Bayn ankkuripaikkaan hyvissä ajoin ennen ylävettä. Perukassa on lahti, johon johtaa hyvin kapea salmi. Vuorovesi ei ehdi täyttämään lahtea, vaan nousuvedellä salmessa on voimakas virta sisäänpäin ja taas laskuvedellä ulospäin. Päätimme mennä katsastamaan perukan. Tähtäsimme vierailumme yläveden slackille ja ajoimme jollalla viimeisessä sisään virtauksessa lahteen. Lahden perukassa on lohijoki, johon nousee runsaasti kalaa. Emme missään ole nähneet vastaavaa määrää lohia. Joella oli mustakarhu syömässä. Kun saavuimme, se tuskin jaksoi löntystää mahansa kanssa meitä piiloon. Valitettavasti valokuvaus ei onnistunut perämoottorin tärinästä johtuen. Palasimme kapeikkoon noin 10 minuutin kuluttua, jolloin virtaus oli jo kääntynyt. Tehokkaalla perämoottorilla siitä selviää, mutta emme lainkaan kummeksuneet Sherylin ja Markin kertomusta siitä, että he olivat viettäneet kajakeilla 6 tuntia lahdessa odottamassa alaveden slackia päästäkseen pois. Alavedellä putous on noin 2 metriä meren suuntaan. Huimaa!
Lahdessa on kolme purjehdusoppaan suosittelemaa ankkuripaikkaa. Valitsemamme näyttää parhaalta toistaiseksi. Taas kerran totesimme vuoroveden vaikuttavan rajusti ympäristöön. Ankkuroimme isoon lahteen, mutta alavedellä olimmekin pienessä poukamassa.

30.8.2007


60º35,690N 148º14,818W Mink Island NE Anchorage 
Kuva
Kävimme aamulla nostamassa katkarapupyydyksemme: 49 katkarapua. Joudumme nyt lopettamaan pyynnin vähäksi aikaa liiallisen saaliin takia. Lähdimme alavedellä Nellie Juan Anchoragesta ja siirryimme lahden toisella puolella olevan Mink Islandin taakse. Matkaan kului parisen tuntia. Katsastimme ensin lounaisen ankkuripaikan, mutta hylkäsimme sen liian avoimena. Sääennuste on tosin luvannut tyyntä, mutta kun Alaskan ennusteisiin ei voi oikein luottaa. Jäimme siis koilliseen ankkuripaikkaan pienen Mink Islandin kupeeseen. Lahdelmassa on hyvä lohijoki, johon nousee tuhansittain lohia (lainaus purjehdusoppaasta). Teimme kajakkiretken, jonka aluksi meloimme jokeen ja haimme sieltä lohen illalla savustettavaksi.
Aikanaan ennen kalastuksen rajoittamista tänne oli rakennettu kaiken lohen keräävä loukku. Siitä on enää osa tolpista jäljellä. Vuoden 1964 maanjäristyksen aiheuttama tsunami tuhosi paikan lähes täysin. Aallon kauas metsään nostama proomu on hyvä muistutus luonnon uskomattomista voimista. Kun vielä Coast Guard antoi varoituksen Volcano Activity 55º24,34N 161º53,14W, tuntui todella siltä, että olimme keskellä villiä luontoa.
Illalla ankkuripaikkaamme saapui purjevene! Veneen väki kävi jollalla katsomassa proomua ja hakemassa joesta lohet, kuten mekin. Viittilöimme ohittajat lasilliselle. Bill Anchoragesta oli ystävineen matkassa. Tuntuu aina yhtä ihmeelliseltä tavata ihmisiä iso ase vyöllä. Tämä näyttää kuitenkin olevan paikallinen tapa. Kuten he kertoivat, mustakarhu on saalistaja, ja teoriassa on mahdollista joutua puolustuskannalle. Mielestämme käsisoihtu on kuitenkin riittävä, ja karhu on monessakin mielessä pienempi riski kuin aseistettu ihminen. Aseista huolimatta vierailijat olivat taas, kuten kaikki Alaskassa tapaamamme ihmiset, mukavaa väkeä. Aamulla ollessamme jo liikkeellä, he ajoivat meidät jollalla kiinni ja antoivat meille käyntikorttinsa ja hyvää, paikallista olutta, Alaskan Amber, maistiaisiksi.
Sääennuste lupaa tyyntä seuraavaksi kolmeksi päiväksi. Olemme sopineet tapaavamme Gustafsonit Icy Bayn ankkuripaikalla lauantaina. Ehdimme viettää sitä ennen pari päivää Ewan Bayn lahdella, siispä matkaan.

28.8.2007


60º28,439N 148º19,185W Nellie Juan Anchorage 
Kuva
Tulimme Dangerous Passagen läpi kauniissa säässä moottoroiden. Ankkuripaikkamme on Nellie Juan Glacierin kupeessa, jälleen pienen järven tapainen potero, jossa on lohijoki pohjukassa. Paikka on suojainen ja mukavan matala, noin 10 metriä. Näimme heti tullessamme mustakarhun joessa. Kävimme laskemassa katkarapupyydyksemme aivan ankkuripaikan ulkopuolelle noin 110 metriin. Tällä kertaa laitoimme Friskies kissanruokapurkin lisäksi kanansiiven syötiksi. Kun aamulla kävimme kokemassa jäätiköltä tulleiden jääpalojen joukossa olevan pyydyksemme, emme olleet uskoa silmiämme: 42 suurta katkarapua! Laitoimme uuden kissanruokapurkin tyhjän tilalle ja laskimme merran takaisin mereen. Keitimme ravut heti ja söimme osan lounaaksi. Kerrassaan herkullisia!
Kävimme melomassa kajakeilla jäätikön soravallin sisäpuolella jäälauttojen joukossa juuri ennen yläveden ”slackia”, koska silloin ei ole virtaa, ja jäät pysyvät paikallaan. Kävimme eilen katsomassa jollalla virran voimaa alavedellä. Virta kuljettaa jäitä todella reipasta vauhtia. Jouduimme tulemaan alavirtaan varsin kauas, jotta virran ylitys oli turvallista.

26.8.2007


60º21,825N 148º13,499W Jack Pot Bay, Seven Fathom Hole
Lähdimme aamiaisen jälkeen Bainbridge Passagen kautta Jack Pot Bayn lahteen. Oli lähes mahdotonta uskoa, että lahden pohjukasta voisi johtaa väylä syvemmälle, mutta niin vain oli. Noin 20 metriä leveä luonnon muovaama kanava, 7,5 metriä syvä, johti pienen järven tapaiseen poteroon. Ankkuroimme keskelle poteroa 12 m syvään veteen. Aivan vieressämme oli lohijoki. Meloimme kajakeilla katsomaan viereisen 29 Fathom Holen mustakarhuja ja lohijokea ja kiersimme osan Jack Pot Bayn lahtea. Lahti on saanut nimensä lohen nousua odottaneiden kalastajien harrastuksesta eli korttipelistä.
Olimme saaneet hankittua katkarapupyydyksen Sewardista. Menimme nyt laskemaan sen Vicin ohjeen mukaan noin 120 metriin lahden ulkopuolelle. Laitoimme ohjeen mukaan syötiksi kissanruokapurkin. Aamulla kissanruoka oli lähes koskematon ja pyydys tyhjä. Seuraavana aamuna näimme moottoriveneen ankkuroineen seuraavan lahteen, ja he olivat laskeneet katkarapupyydyksen vain parisataa metriä meidän kokeilupaikastamme. Mitähän me teimme väärin, vai jäivätköhän hekin ilman saalista?
Pekka lyhensi vaihteensiirtovaijeria ja teki siitä erikseen toimivan sormilenkkivaijerin. Systeemi toimii jotenkuten ja saa kelvata loppukauden ajaksi.

18.8.2007


60º00,753N 149º17,776W Thumb Cove 
Kuva
Ajoimme lahdesta ulos tyvenessä jäitä väistellen. Riutan läpiajo ei tuottanut ongelmia. Heti riutan jälkeen näimme ryhävalaan hyppäävän ilmaan useita kertoja. Alkumatka oli lievää vastatuulta, kuten sääennusteen mukaan pitikin. Käännyttyämme koilliseen totesimme ennusteen olevan taas pielessä. Satoi ja tuuli, mutta väärästä suunnasta. Moottoripurjehdimme Pete Passin läpi Resurrection Bayn niemen ympäri. Pääsimme vihdoin purjehtimaan Resurrection Bayssä. Tuuli kävi 30 solmussa ja vauhti 9 solmussa.
Sewardissa oli juuri tänä viikonloppuna jokavuotinen Salmon Derby-kisa, ja marina oli tupaten täynnä veneitä. Jäimme tämän takia ankkuriin noin seitsemän mailin päässä olevaan Thumb Coven lahteen. Totesimme olevamme taas sivistyksen parissa. Lahdella oli meidän lisäksemme ankkurissa kymmenkunta venettä, ja lahden pohjukassa oli matkailuyrityksen telttakylä lohijoen kupeessa. Kaikkialla näkyi pikkuveneitä, joissa ihmiset uistelivat. Mekin yritimme kalastaa, mutta kuteva lohi ei hevin syö, ja joessa koukkukalastus (snagging) on kiellettyä. Siispä ei kalaa tänään illalliseksi. Joki oli aivan täynnä kutemaan nousevia lohia, ja alajuoksulla joen pinnalla kellui kymmenittäin kuolleita lohia.
Radiopuhelimessa kuulimme veneen jääneen pitämään tuulta Quartz Bayhin, jossa mekin yövyimme. Vene raportoi 40 solmun tuulta ja 90 solmun puuskia (williwaws). Venekunta oli jatkuvassa radiopuhelinyhteydessä merivartiostoon. Merivartiosto tiedusteli tunnin välein heidän tilannettaan, kertoi sään kehittymisestä, välitti viestejä veneilijöiden perheille jne. Merivartiosto näyttää huolehtivan täällä riskitapauksista todella perusteellisesti. Tässä ympäristössä sen ymmärtää hyvin, ja lämmittää mieltä tietää, että sieltä saa aina avun tarvittaessa.
Creola lähti seuraavana päivänä Sewardiin, mutta me päätimme jäädä lahteen vielä yhdeksi yöksi odottelemaan sataman ruuhkan purkautumista.
P.S. Paikallislehden mukaan Salmon Derbyn kokonaissaalis viikonlopun aikana oli 26.000 lb eli noin 12.000 kg, ja kaikki se uistellen. Pääpalkinto oli 10.000 USD.
 

17.8.2007


59º45,893`N 150º03,733`W Northwestern Fjord 
Aamiaisen jälkeen lainasimme Gustafsonien kajakkeja ja lähdimme Sherylin kanssa melontaretkelle. Kokeilimme sekä kovapohjaista että pumpattavaa mallia, ja meille sopiva yhdistelmä alkaa pikku hiljaa hahmottua. Kajakilla pääsee liikkumaan hyvinkin matalassa vedessä, ja se on ennen kaikkea lähes äänetön. Yritämme hankkia kajakit ennen Prince William Soundia.
Kuva
Iltapäivällä nostimme ankkurin ja lähdimme katsomaan jäätiköitä. Moottorimme sammui kesken matkan, mutta onneksi olimme keskellä lahtea ja oli tyyntä. Syynä sammumiseen oli tukkeutuneet polttoainesuodattimet. Olemme ilmeisesti saaneet likaista polttoainetta joko Raiatealta, Tahitilta, Havaijilta tai Kodiakilta. Pikakorjauksen jälkeen jatkoimme matkaa ja ajoimme aivan jäätikön reunaan ajojäitä väistellen.
Northwestern jäätikkö on valtava, turkoosin värinen, mereen ”valuva” jääjoki. Aivan jäätikön viereen ei ole syytä mennä, koska mahdolliset pohjassa olevat jäät voivat pintaan noustessaan nostaa veneen mukanaan. Niinpä jäimme neljännesmailin päähän ihailemaan näkymää, joka oli mahtava!
Menimme yöksi ankkuriin muutaman mailin päähän suojaiseen lahteen aivan jäätiköiden kupeeseen. Nukkuminen tuotti vaikeuksia jäätikön murtumisesta johtuvien ukkosmaisten jyrähdysten vuoksi. Heräsimme yön aikana useasti. Tunnelma oli uskomaton. Jäätiköt ovat tuhansia vuosia vanhoja ja nyt ne sulavat mieletöntä vauhtia. Meidän karttamme, joka on vain muutaman vuoden vanha, on silti jo vanhentunut jäätiköiden sijainnin suhteen.
Seurasimme tarkkaan sääennusteita, koska keli näytti huononevan. VHF ei kuulunut vuonoon, mutta onneksi SSB kuului, ja saimme vastaanotettua jopa sääfaxin. Sääennuste seuraavaksi päiväksi oli huolestuttava. Lähtövaihtoehdot olivat joko seuraavana aamuna tai vasta useamman vuorokauden kuluttua. Päätimme lähteä aamulla.
 

16.8.2007


59º43,290`N 149º57,450´W Northwestern Lagoon 
Kuva
Saavuimme Markin antamien ohjeiden mukaan Northwestern Fjordin edustan riutalle. Jännittävän kapeikon läpiajon jälkeen edessämme oli vielä jännittävämpi matalikon ylitys. Markin reittipisteiden mukaan sisäänajo sujui kuitenkin vaikeuksitta. Matalimmillaan vettä oli kölin alla 2 metriä, mutta alavedellä ei sisäänajoa kannata edes yrittää. Ankkuroimme suojaisaan laguuniin Creolan lähettyville 20 metrin syvyyteen, mikä on täällä normaalia. Paikalliset ankkuroivat jopa 40 metriin, mitä me pyrimme välttämään.

15.8.2007


9º31,179´N 150º31,609´W Quartz Bay 
Kuva
Jatkoimme Berger Baystä matkaa hienossa kelissä Nuka Passin salmen kautta, koska se lyhensi matkaamme muutamalla maililla. Ohitimme Nuka Islandin Home Coven, jossa paikallinen legenda Herring Pete aikoinaan asui. Päädyimme yöksi Quartz Bayn kauniiseen lahteen, jota reunustavat lähes pystysuorat vuoret. Lahteen laskee parikin jokea, toinen pohjukkaan ja toinen alas jyrkkää pohjoisrantaa. Seurasimme, kuinka lohet yrittivät nousta jälkimmäiseen. Puuha näytti toivottomalta. Lohet pääsivät lahdelta putouksen alapuolella olevaan kallioluolassa olevaan lammikkoon, mutta siitä ylös vuorelle johtavaan puroon ne eivät näyttäneet pääsevän yrityksistään huolimatta. Valkopäämerikotkat ja mustakarhut sen sijaan kävivät hakemassa lohen toisensa jälkeen. Paikalla oli myös harmaahaikara, korppi ja lukuisa joukko lokkeja. Ruokailussa oli hierarkkinen järjestys, ensin karhut ja kotkat ja sitten vasta muut rääppiäisille.
Quartz Bayhin olisi voinut jäädä pidemmäksikin aikaa, mutta jatkoimme matkaa kohti Northwestern Fjordia, jossa Gustafsonit eli Sheryl, Mark ja Branson plus laivakoiransa Speckles, joihin olimme tutustuneet Kodiakilla, olivat jo meitä odottamassa.

13.8.2007


59º20,262´N 150º44,162´W Berger Bay, Nuka Island
Kuva
Lähdimme Homerista maanantaina 13.8. Irrottauduimme laiturista Johnin ohjeen mukaan noin 1,5 tuntia ennen ylävettä. Pääsimme näin mukavasti Kenai Peninsulan länsikärjen ohi Cook Inletin 3,5 solmun myötävirrassa. Tuuliennuste oli SW 20 solmua, jossa tuuli kävikin ehkä puolen tunnin ajan, mutta muutoin se loisti poissaolollaan. Saimme aamulla Tahitilta ostetulla punaisella mustekalalla komean, 74 cm pitkän lohen, jonka tunnistimme cohoksi eli silveriksi.
Yritimme Tonsina Bayhin ankkuriin, mutta sisälahdessa oli moottoriveneitä ruuhkaksi asti. Toisessa mahdollisessa ankkuripaikassa oli jo purjevene! Purjevene lähti kuitenkin hetken kuluttua pois, ja me menimme kokeilemaan ankkuripaikkaa. Totesimme sen meille sopimattomaksi, sillä siinä oli liian vähän pyörimistilaa syvyyteen nähden. Laskimme kuitenkin ankkurin pariksi tunniksi ja perkasimme saamamme lohen. Lahden pohjukassa näimme elämämme ensimmäisen mustakarhun.
Siirryimme parin tunnin matkan päähän Nuka Islandin Berger Bayhin. Ankkuripaikka on upea. Lahden yli näkyy Petrofin jäätikkö, merisaukot uiskentelivat lähettyvillä, kotkia oli runsaasti eikä muita veneitä näkynyt.
 

12.8.2007


58º17,413’N 154º16,002’W, Homer
Kuva
Homerin muoto on varsin erikoinen. Varsinainen kaupunki on rannalla, mutta sen edustalla on noin viisi kilometriä pitkä, kapea niemi, Homer Spit, jonka nokassa on satama ja siihen liittyvät runsaat turistipalvelut. Saimme pienvenesatamasta hyvän paikan aivan satamamestarin toimiston läheltä, ja aloimme sieltä käsin heti selvittää telakointiin liittyviä asioita. Telakka on mutapohjaisen lahden pohjukassa, mutta ylimmällä ylävedellä, joka on 6 metriä, pääsemme sinne hyvin. Tuo ajankohta on sopivasti viisi päivää ennen lähtöämme Eurooppaan. Telakan nostokalusto vaikutti laadukkaalta, ja kun telakointihintakin oli siedettävä, sovimme veneen nostosta.
Tapasimme heti saapumispäivänä tuttuja. Olimme Kodiakissa tutustuneet homerilaisiin Lindaan ja Johniin, jotka olivat tulleet kotisatamaansa muutamaksi päiväksi. John olisi antanut autonsa meidän käyttöömme, mutta meiltä puuttui vakuutusyhtiön vaatima ns. kansainvälinen ajokortti. Sellaiset on ehdottomasti hankittava ensi talvena. Näin ollen John toimi kuskina ja vei Pekan telakalle, ja paluumatkalla he kävivät vielä ostamassa ruokatarvikkeet seuraavaa etappiamme varten. Linda ja John purjehtivat Alaskan vesillä kaikki kesät, viettävät talvikuukaudet Meksikossa ja asuvat väliajat hienossa asuntoautossaan, joka on pysyvästi parkkeerattuna satama-altaan töyräällä. Hieno järjestely! He lähtivät seuraavana päivänä takaisin Kodiakin suuntaan kalastamaan lohta, mutta tapaamme heidät täällä taas ensi keväänä.
Homerissa on ollut vahvasti edustettuna myös suomalaisuus: Pekan ollessa kauppareissulla veneen kylkeen koputettiin, ja siellä oli Iiris Helsingistä. Hän oli nähnyt Suomen lipun mastossamme ja tuli juttelemaan. Iiris on yksin kiertämässä maailman maita reppu selässään.
Tullessamme kalastustarvikekaupasta, meidät pysäytti nainen Anchoragesta selvällä suomen kielellä. Helen kertoi olleensa 70-luvulla vaihto-oppilaana Suomessa ja opiskelleensa jonkin aikaa myös Helsingin yliopistossa. Sovimme, että otamme häneen yhteyden, kun olemme Anchoragessa.
Nyt on pyykit pesty, pikkuremontit tehty ja vesitankki täytetty. Vielä on ostettava kalakoukku ja pari heittouistinta, ja sitten olemme valmiit lähtemään kohti Prince William Soundia, jossa aiomme viettää loput tämän vuoden purjehduskaudesta.

9.8.2007


Kukak Bay, 58º17,413’N 154º16,002’W
Hidden Harborin potero oli todella suojainen. Tuuli ei päässyt sinne mistään suunnasta, mutta ympäröivien vuorten ansiosta sumua ja tihkusadetta riitti, ja me aloimme pikku hiljaa potea klaustrofobiaa. Parin yön jälkeen sääennuste oli onneksi suosiollinen, ja päätimme siirtyä avarampaan ankkuripaikkaan Kukak Bayhin. Linnuntietä matkaa oli 9 mailia, mutta veneellä kaikkiaan yli 36 mailia. Lahdessa on muutama hyvin suojainen ankkuripaikka, joista valitsimme perimmäisen, Aguchikin saaren itäkulmassa olevan pienen lahden. Saapuessamme Kukak Bayhin koimme yllätyksen, lahden pohjoislaidalla oli ankkurissa purjevene, ensimmäinen näkemämme sitten Kodiakin kalasataman.
Kuva
Ensimmäisen auringonpaisteisen päivän jälkeen taivas vetäytyi taas pilveen, ja Shelikofin salmeen ennustettiin 25 solmua tuulta lännen suunnalta. Tuuli osui meidänkin ankkuripaikkaamme ja jatkui välillä tyyntyen välillä voimistuen kaikkiaan viisi vuorokautta. Toinen meistä oli hereillä joka yö, sillä vaikka ankkurimme ei näyttänyt luistavan, päätimme pelata varman päälle. Päivisin oli tuulettomiakin aikoja, jolloin pääsimme jollalla kuvaamaan jokisuiston karhuja. Kokeilimme myös lohen kalastusta vetouistelemalla, mutta tuloksetta. Lahden karhut sen sijaan saivat saalista.
Tuulen pitäessä meitä lahdessamme, menimme ajan kuluksi viereiselle pikkusaarelle tekemään nuotion, vaikka kalaa emme olleetkaan saaneet. Noustessamme rantaan kovalla metelillä, Riitta totesi, että vaikka karhuja täytyykin varoa, onneksi ei tarvitse pelätä käärmeitä. Toisin kuin Suomessa, kyykäärme ei kuulu Alaskan luontoon. Nuotiolla istuessamme näimme kuinka lahdella aikaisemmin näkemämme purjevene tuli viereiseen poukamaan ankkuriin. John, veneen kippari, kertoi harjoittaneensa karhu-charteria alueella jo yli kymmenen vuotta. Hän hoitaa veneen ja toinen mies toimii karhuoppaana. Vesitaso oli tulossa hakemaan heidän asiakkaitaan ja tuomassa uusia. Varsinaisessa Kukakin lahdessa oli tuulen takia edelleen liian korkeat aallot, joten kone käytti meidän lahteamme kiitoratana.
Kuva
Saimme Johnilta hyviä lisäneuvoja karhujen suhteen. Ympäröivä alue on luonnonpuistoa, missä karhut suhtautuvat ihmisiin yleensä luottavasti toisin kuin metsästysalueilla. Nuoret uroskarhut tosin saattavat toisinaan ottaa mittaa ihmisistä. Tällöin on kuulemma ehdottomasti pysyttävä aloillaan, koska karhua ei juoksemalla pääse pakoon. Sitten on lyötävä käsiä yhteen ja kovalla äänellä käskettävä karhua menemään matkoihinsa. Maihin mentäessä John suositteli ottamaan aina mukaan käsisoihdun, koska karhu väistää tulta. Pippurisuihke toimii myös, mutta sen kanssa on päästettävä karhu tosi lähelle, ja suihkeen toiminta-aika on hyvin lyhyt. Kumpaakin pelotetta käytettäessä on myös pidettävä huoli siitä, että on itse tuulen yläpuolella.
Äkilliset kohtaamiset karhun kanssa ovat vaarallisimpia. Tämän takia paras tapa välttää liian läheinen kosketus karhuihin on rantautua avoimilla paikoilla ja pitää meteliä, jolloin karhu kuulee ja näkee ihmiset. Näin olemmekin tehneet.
Menimme vielä lähtöämme edeltävänä päivänä uistelemaan ja osuimme aivan rannan tuntumassa paikkaan, jossa hyppeli kaloja. Kymmenessä minuutissa olimme saaneet heittelemällä neljä lohikalaa, tasapuolisuuden nimissä kaksi kumpikin, minkä jälkeen lopetimme kalastamisen. Veneellä tehdyn tarkastelun tuloksena totesimme saaneemme dolly vardeneita (taimenia). Savustimme heti yhden, graavasimme toisen ja kaksi laitoimme ruijanpallaksen seuraan pakastimeen. Meillä on pakastimessa nyt niin paljon kalaa, että on jälleen pidettävä tauko kalastamisessa.
Kuva
Lähdimme torstaiaamuna täysin tyvenessä kohti Homeria, mahdollista veneen talvehtimispaikkaa. Sää oli mitä parhain. Lumipeitteiset vuoret ja niiden välissä näkyvät sinertävät jäätiköt loistivat auringossa, ja meri oli lähes peilityyni. Matkan puolivälissä ohitimme kaukaa Augustinen savuttavan tulivuorisaaren, joka piirtyi kauniisti vasten laskevan auringon punertamaa taivasta. Sääennusteen mukaan tuulen piti olla 15 solmua lounaasta, mutta tosiasiassa se oli 4 solmua kaakosta.
Lähestyessämme Homeria jouduimme sumurintamaan toisensa jälkeen. Välillä oli aivan kirkasta, ja hetken kuluttua näimme tuskin oman veneemme keulaa. Jo ennen aamun valkenemista alkoi katkeamaton vastaantulevien veneiden jono. Ensin merelle olivat lähteneet kalastusalukset, ja niiden jälkeen tulivat charterveneet asiakkaineen. Päivästä oli tulossa kaunis, ja kaikki näyttivät olevan liikkeellä.

58º12,102’N 154º29,144’W


58º12,102’N 154º29,144’W, Hidden Harbor
Matkaa Hidden Harboriin kertyi veneellä lähes 30 mailia. Ankkuroimme lahden perimmäiseen pohjukkaan, ehkä liiankin lähelle matalaa, 15 metriin. Vuorovesi on nyt 4,5 metriä ja sen huomioiminen on meille vielä hiukan hankalaa. Seuraavaksi pariksi päiväksi on luvassa sadetta ja tuulta, joten jäämme tänne odottelemaan sään paranemista.
 

1.8.2007


Alaska 2007
58º05,577’N 154º29,677’W, Amalik Bay
Kuva
Lähdimme 27.7. aikaisin aamulla kohti Alaskan niemimaata. Tuulta ei ollut lainkaan, sumua sen sijaan kyllä. Moottoroimme Narrow Straitin läpi Whale Passageen, jossa olimme Kodiakin satamamestarilta Martylta saamamme ohjeen mukaan nousevalla vedellä. Ohje osoittautui hyväksi, meillä oli 3,5 solmun myötävirta.
Näimme Whale Passagessa paljon merisaukkoja Koniuji Islandin myötävirran puolella ja kaikkialla oli valaita, kuten salmen nimikin kertoo.
Ankkuroimme Martyn antaman ohjeen mukaan Bare Islandin taakse uudella köysi-kettinki -yhdistelmällämme, minkä jälkeen lähdimme tutustumaan ympäristöön. Salmessa näkyi runsaasti merisaukkoja, ja lähipuissa istui valkopäämerikotkia. Kävimme myös kalassa, saalis yksi pieni turska, jonka päästimme vapaaksi.
Illemmalla lähellä olleeseen ankkuroituun lauttalaituriin saapui kalastusalus. Hetken kuluttua ihmisiä noutamaan tullut perämoottorivene ajoi viereemme, ja rupattelun jälkeen meidät kutsuttiin saunomaan salmen vastarannalle. Ajoimme jollalla Stanin ja Gingerin omistamaan majapaikkaan (www.alderwoodretreat.com). Päätalo on rakennettu korkealle rantatöyräälle, ja sen ikkunoista aukeaa upeat näkymät suoraan Kuprianoffin salmeen. Piha-alueen läpi virtaa kaunis puro, jonka yli johtaa pieni kaarisilta. Puron yläjuoksulla on talon oma vesivoimala. Talon takana on suuri keittiöpuutarha, jossa myös lähistön karhu käy kuulemma aika-ajoin vieraisilla. Stan ja Ginger ovat matkailualan yrittäjiä, ja heillä oli kahdeksan vierasta Kansasista. Nautimme koko joukko pitkän pöydän ääressä Gingerin vieraiden kalastamasta halibutista valmistaman illallisen. Sen jälkeen menimme saunaan, jota täkäläiset kutsuvat venäläiseen tapaan banyaksi. Puulämmitteisen kiukaan löylyt maistuivat aivan uskomattoman makoisilta, lieneekö osa syynä ollut pitkä saunomattomuus. Emme tosin käyneet puron kristallinkirkkaassa vedessä vilvoittelemassa kehotuksista huolimatta, vaikka saunan ovelta puroon olisi ollut matkaa vain kymmenisen metriä. Palasimme mukavan illan jälkeen veneelle merisaukkoja väistellen.
Kuva
Illan sääennusteen mukaan pahamaineisen Shelikofin salmen ylitys olisi viisainta tehdä aamulla aikaisin. Niinpä laitoimme kellon soimaan, jotta pääsisimme ajoissa liikkeelle.
Yön aikana sääennustetta oli muutettu alle 10 solmusta 20 solmun SW tuuleksi. Hetken pohdinnan jälkeen päätimme kuitenkin lähteä. Nostimme ankkurin ja tulimme lopullisesti siihen tulokseen, että uusi köysi-kettinki -ankkurimme ei ole toimiva, ja päätimme palata pelkkään kettinkiin. Vaihdoimme vanhan ankkurikettinkimme takaisin paikalleen matkan aikana.
Shelikofin salmen keli oli täsmälleen uuden ennusteen mukainen, mutta moottorilla ja purjeilla pääsimme lopulta yli Amalikin lahteen.
Jäimme ankkuriin Amalik-lahden oikeanpuoleiseen sivuhaaraan noin 15 metrin syvyiseen veteen. Lahtea ympäröivillä vuorilla oli edelleen lunta ja jäätä, ja sulamisvesistä syntyvien putouksien kohinaa kuului joka puolelta. Maisemat olivat huikaisevat, ja näimme heti lahdelle saapuessamme kolme karhua ankkurilahtemme pohjoisrannalla.
Vähän saapumisemme jälkeen viereemme ajoi pieni perämoottorivene, jossa oli kaksi puistovahtia (National Park Rangers). He toivottivat meidät tervetulleiksi luonnonpuistoon, ja kerrottuamme heille aikovamme kalastaa, he varottivat meitä suurista halibuteista (ruijanpallas): jopa 150 kg:n painoiset halibutit ovat kuulemma täällä tavallisia.
Seuraavana aamuna, rauhallisen yön jälkeen, lähdimme jollaretkelle. Pääsimme kuvaamaan läheltä kahdeksaa karhua. Yhdellä oli pieni poikanen ja toisella kaksi hiukan suurempaa. Läsnäolomme ei näyttänyt vaikuttavan mitenkään karhuihin, jotka olivat laskuvedellä rannalla kaivamassa ylös simpukoita (razor clam).
Kuva
Meillä oli vavat mukana ja muutaman minuutin pilkkimisen jälkeen saimme noin 20-kiloisen halibutin lahden pohjukasta. Yritimme saada sitä haaviimme, joka osoittautui aivan liian pieneksi ja heikoksi. Ainoaksi mahdollisuudeksi jäi hinata kala lähirantaan ja karhujen vuoksi tietysti hirveällä metelillä. Eniten arvelutti se, ettemme nähneet, oliko kannaksen toisella puolella karhuja. Ohjeissa sanotaan myös, että kalan ei saisi antaa polskia, koska se hälyttää karhut paikalle saaliin toivossa, ja silloin on luovuttava saaliista vapaaehtoisesti. Päästimme kalasta veret pois ja sidoimme kalan kiduksiin köyden ja lähdimme kiireesti kalaa jollan ulkopuolella riiputtaen veneelle. Perkasimme ja fileoimme kalan veneen uimatasolla. Saimme kymmenisen kahden hengen ateriaa yhdestä kalasta. Kalastuslupa tuli näin tienattua jo ensimmäisen saaliin myötä.
Seuraavana päivänä yritimme ravustaa rapuverkolla, jossa oli halibutin pää syöttinä. Ensimmäisellä kerralla saimme 18-lonkeroisen meritähden (sunflower star). Siirsimme rapuverkon lahden toiselle puolelle, ja siellä saimme peräti kolme meritähteä, mutta emme vieläkään yhtään rapua.
Tuuli loisti poissaolollaan lähes koko lahdessa oleskelumme ajan, mutta sumu ei. Pahimpina aamuina emme nähneet edes veneen perässä kelluvaa jollaa. Sumu hälveni kuitenkin aina aamupäivän kuluessa, minkä jälkeen lähdimme päivittäisille retkillemme katsomaan ja kuvaamaan karhuja, kotkia, kettuja jne. Alimmalla alavedellä, joka osui tiistaiksi, karhuja oli rannoilla toistakymmentä ja lisäksi muutama kettu. Karhuilla tuntuu olevan hyvin tiedossa vuorovesitaulukot.
Kuva
Kodiakin kaupungista lähtömme jälkeen emme olleet nähneet ainoatakaan huvivenettä. Senpä takia oli melkoinen yllätys, kun tiistaiaamuna mennessämme kannelle näimme lahden suulla ankkurissa risteilyaluksen, jonka matkustajia kuljetettiin sitten päivän mittaan jollilla katsomaan karhuja. Alus lähti meidän onneksemme vielä samana päivänä, ja rauha palasi lahteemme.
Viimeisenä päivänä kävimme vielä katsastamassa Geographic Harborin lahdelmat. Pohjukassa on laaja alava alue, jossa virtaa joki. Lohi ei ilmeisesti ollut vielä aloittanut nousuaan jokeen, koska karhut, viitisentoista, olivat kaikki kaivamassa simpukoita. Otimme muutaman maisemakuvan karhuista taustanaan lumihuippuiset vuoret. Tämän jälkeen palasimme veneelle ja lähdimme linnuntietä seitsemän mailin päässä sijaitsevaan Hidden Harboriin.

12.7.2007


56.52,059N 153.45,928W
Purjehdus Havaijilta Kodiakiin kesti lähes 19 vuorokautta eli teimme matkaa noin 130 mailia vuorokaudessa. Saavuimme 12.7. iltapäivällä Kaguyak Bayhin. Lahden pohjukassa oli useita rapumertoja, mutta tilaa ankkurointiin oli silti runsaasti. Tullessamme lahden suulle näimme ensimmäiset kodiakin karhut, emon ja pennun syömässä ruohoa vuorenrinteellä. Ensimmäisen kahden tunnin kiikaroinnin tulos oli kaikkiaan kuusi karhua, kolme valkopäämerikotkaa ja yksi peura.
Kodiakin maisemat ovat mahtavia. Saari on kuin vihreällä sametilla verhoiltu. Korkeimmilla vuorilla on paikka paikoin lunta, ja kun aurinko osuu siihen, kontrastit ovat uskomattoman hienot. Lahden ympärillä levittäytyy lähes puuton tundra. Rannoilla on kuitenkin runsaasti meren tuomaa ajopuuta ja tietysti myös muuta hylkytavaraa, niiden joukossa muun muassa pelastuslautan riekaleet.
Kuulimme Coast Guardilta, että säätiedotuksia ei anneta tällä viikolla, koska Kodiakilla tehdään sähköasennuksia. Saamme vain SSB:llä luetun ennusteen alueittain kahdesti päivässä, mutta onneksi se riittää. Navtexin ennusteet eivät toimi, ja sääfaksille olemme liian lähellä lähetysasemaa. Saamme kuitenkin vastaanotettua aamun lähetyksen, jos radiokeli sallii. Kaksi ensimmäistä päivää pitäisi olla lähes tyyntä!
Seuraavana aamuna pumppasimme matkalla pehmenneeseen jollaamme Alaskan ilmaa ja teimme retken lahden ympäri. Kävimme maissakin, karhujen vuoksi kovaa meteliä pitäen. Näimme rantahietikossa peurojen jälkiä ja Riitta sai mukavia kuvia valkopääkotkasta ja rannalla lepäävästä ketusta. Karhujakin näimme jälleen, emme kuitenkaan rannassa käydessämme, vaan vasta veneen kannelta. Olivat ehkä pelästyneet metelöintiämme.
Kuva
Jäimme lahteen kahdeksi yöksi. Kun kolmannen päivän aamu valkeni sateisena ja synkkänä, päätimme nostaa ankkurin ja jatkaa matkaa Kodiakin kaupunkiin. Heti lähtömme jälkeen ohitimme Two Heads -saaren, jonka kupeessa on hyvä kalastusalue. Siinä oli neljä kalastusalusta pyytämässä lohta. Tuulta ei ollut lainkaan, mikä oli hyvä heille, mutta ei meille, ja jouduimmekin ajamaan koneella läpi yön. Aamulla lähestyessämme Kodiakiin johtavaa väylää, näimme lahdella useita ryhävalaita. Meressä oli myös sadoittain töyhtö- ja sarvilunneja, mutta yksikään ei päästänyt meitä riittävän lähelle, jotta olisimme saaneet siitä hyvän kuvan. Saapumisemme aikaan oli täysin tyyntä, ja pilviä oli vain kapeana kerroksena lumihuippuisten vuorten puolivälissä. Näkymä oli henkeäsalpaava!
Menimme ensin tankkaamaan ja jatkoimme sitten kulman takana olevaan St Paul Harboriin. Satamassa on satoja kalastusaluksia, tilastojen mukaan runsaat 700, pääasiassa seine nettereitä, jotka kalastavat nyt lohta, myöhemmin halibutia (lienee pallas), talvella turskaa ja rapuja. Viereisen veneen kippari esitteli veneensä konehuonetta myöten. Aluksella on kuuden hengen miehistö, ja meripäiviä kertyy noin 150 vuodessa. Kalastus ei katso säätä, kaikkiin keleihin paitsi hirmumyrskyyn mennään. Normaali lohisaalis näyttää olevan 35 tonnia/kerta. Kalastaja saa lohesta 1 dollari/lb, siis hiukan yli 2 dollaria /kg. Aluksilla on alue- ja aikarajoitukset sekä saaliskiintiöt, ja niitä valvotaan tiukasti. Toivottavasti se riittää ylläpitämään luonnon tasapainon.
Kuva
Satama on siisti ja hyvin hoidettu, mutta sen tarjoamat palvelut ovat huippuhinnoissa: suihku maksaa 4 dollaria/kerta ja maasähkö 10 dollaria/vrk. Käytämme mieluummin veneen generaattoria tai konetta pari tuntia päivässä ja peseydymme veneessä, ja näin näyttävät tekevän muutkin vierasveneet, joita on tällä hetkellä kaksi, yksi Ranskasta ja yksi Sewardista.
Kodiak on työteliäs kaupunki, joka saa elantonsa merestä. Suuri osa sen rakennuksista tuhoutui vuosisadan alun tulivuorenpurkauksessa, ja vuoden 1964 maanjäristys ja sitä seurannut tsunami tuhosivat keskustan lähes kokonaan. Kaupungin vanhin säilynyt rakennus on venäläiseltä ajalta ja toimii nyt museona. Rannassa on vieri vieressä kalanjalostuslaitoksia, jonne kalastuslaivasto tuo saalinsa.
Kodiakilaiset ovat ystävällistä väkeä. Koska täällä ei tunneta massaturismia, erotumme helposti katukuvassa. Ihmiset ovat kiinnostuneita meistä ja retkistämme. Paikallinen ystävällisyys huipentui hammaslääkärissä käynnin yhteydessä: Pekan toinen etuhammas irtosi Havaijilta lähdön jälkeen, ja Kodiakiin tultuamme menimme varaamaan ajan hammaslääkäriltä. Lääkäri otti Pekan heti sisälle, kiinnitti hampaan takaisin paikalleen, eikä laskuttanut mitään. Se oli lahja purjehtijalle!
Kuva
Kodiakista saa lähes kaikkea mitä veneeseen voi kuvitella tarvitsevansa, paitsi tietysti millikokoisia rikivaijereita. Otimme alas katkenneen sisimmäisen keulavanttimme. Tarvitsemme siihen yhden päätteen, joka pitänee tilata Vancouverista. Olemme säilyttäneet vanhan isomman keulavanttimme, josta voimme tehdä uuden, toivottavasti riittävän vahvan.
Tulevia ankkuripaikkoja varten muutamme ankkurin kettingin niin, että ankkurissa on ensin noin 80 jalkaa = 24 metriä kettinkiä ja siihen kiinnitettynä 400 jalkaa = 120 metriä köyttä. Ankkuripaikat ovat yleensä syviä, eikä 75 metrinen ketjumme ole välttämättä riittävän pitkä. Lisäksi ankkurivinssin teho ei riitä nostamaan enempää kuin 75 m ketjua, koska ketjun paino kasvaa liian suureksi.
Tällä hetkellä satamassa on kolme muuta vierasvenettä, kaksi alaskalaista ja yksi kanadalainen. Olemme viettäneet alaskalaisten Sherylin ja Markin ja Kathyn ja Vicin kanssa mukavia iltoja vuorotellen toistemme veneissä. He ovat neuvoneet meille parhaat ankkuripaikkansa matkalla Prince William Soundiin, ja saimme heiltä myös kirjallisuutta luettavaksi ja kopioitavaksi. Nyt meillä on, kiitos skannerin, kopioituina oppaat Prince William Soundiin ja täältä Sewardiin, ja olemme tutustuneet alueen historiaan kultaryntäyksestä kettufarmeihin.
Tällä hetkellä Alaskassa kalastetaan jokiin nousevaa lohta myös haaveilla. Haavikalastus on luvanvaraista, saaliin määrä on rajoitettu, eikä sitä saa harjoittaa muut kuin paikalliset asukkaat, jotka täyttävät pakastimensa valtaosin juuri tällä menetelmällä.
Koska kutulohi ei syö, on kehitetty vaihtoehtoisia kalastustapoja. Suolavedessä käytettävä, kaikille sallittu menetelmä on kolmikoukku, joka on painotettu lyijyllä. Koukku heitetään kalaparveen, sitten kiskaistaan, ja yleensä koukun mukana kuulemma nousee kala. Tapa ei vaikuta kovin reilulta kalaa kohtaan, mutta jos emme muuten saa saalista, turvaudumme varmasti siihen. Olemme ostaneet jo savustuspusseja ja odotamme innolla kalaan pääsyä!
Kuva
Meidät kutsuttiin Kathyn ja Vicin kanssa sunnuntaiaamiaiselle ruotsalaista sukujuurta olevan satamamestari Martyn kotiin. Olimme kuulemma Martyn ja Marionin ensimmäiset suomalaiset vieraat. Marion on tunnettu gourmet-kokki ja aamiainen oli sen mukainen. Kävimme myös katsomassa heidän rakennusprojektiaan kaupungin sisäänajoväylän rannalla, 20 metriä korkealla töyräällä. Työteliäs pariskunta tekee charter-gourmet -risteilyjä veneellään kesäkaudella, ja heidän uuteen taloonsa tulee myös Bed and Breakfast. Marty on ystävällisin satamamestari, jonka olemme tavanneet. Hän tuli aamiaisen jälkeen veneellemme merkitsemään karttaamme Kodiakin ja Afognakin suojaisia ankkuripaikkoja ja lahjoitti meille vielä kopion Prince William Soundin purjehdusoppaasta.
Martyn seurassa tulivat veneellemme myös Jacques and Bernadette, ranskalainen pariskunta, joka oli tullut satamaan edellisenä iltana. Menimme heidän ja Kathyn ja Vicin kanssa illastamaan, ja sen jälkeen katsastamaan ranskalaisten veneen, minkä jälkeen menimme vielä alaskalaisten veneelle istumaan iltaa, joka tällä erää oli heidän viimeisensä Kodiakilla.
Karttoihimme on nyt merkitty niin paljon mielenkiintoisia ankkuripaikkoja, että niiden koluamiseen menisi vuosia. Saapa nähdä, milloin lähdemme Alaskasta. Olemme myös yrittäneet selvittää veneen talvehtimispaikkaa. Vahvimmalta vaihtoehdolta vaikuttaa nyt Seward. Sieltä on nopea maayhteys Anchorageen, jossa on parhaimmat palvelut. Olemme jo varanneet lennot Eurooppaan, jonne lähdemme 20. syyskuuta Anchoragesta. Ajoitus tuntuu olevan oikea, koska sää alkaa muuttua syyspäiväntasauksen paikkeilla myrskyisemmäksi.
Vuokrasimme auton päiväksi ja ajoimme kaikki Kodiakin tiet, yhteensä noin 100 mailia. Tieverkko kattaa vain pienen osan saaresta. Saimme samalla ostettua kaupungin ulkopuolella olevasta Wal Martista kalastustarpeita Vicin ohjeiden mukaisesti. Halibut-koukkujen siima kestää 300 kg, mutta kukapa sen kokoisen kalan jaksaa nostaa ylös. Vielä pitää hankkia kalastuslupa, 140 dollaria, ja ehkä rapumerta.
Suunnittelimme olevamme Kodiakin kalasataman laiturissa viikon, mutta sään; tällä hetkellä 30-35 solmua ja puuskissa 50, ja osittain mukavan seuraelämän vuoksi oleskelu venyy muutamalla päivällä. Täältä lähdettyämme kiertelemme jonkin aikaa Kodiakin ja Afognakin saarten ankkuripaikkoja. Sitten ylitämme Shelikofin salmen ja menemme Amalik Bayhin ja Geographic Harboriin tutustumaan karhuihin.
Kuva
 

24.6.2007


Havaijilta Kodiakiin
 Tyynellämerellä 24º15,87´N 159º39,26´W
Kuva
Riitan palattua Suomesta siirryimme muutamaksi päiväksi Hawaii Yacht Clubin laituriin. Saimme hyvän kylkipaikan aivan klubirakennuksen vierestä, ja nyt vihdoin saimme nauttia muuten turhauttavan marinassa olemisen hyvistä puolista kuten maasähköstä, makeasta vedestä ja tukevasta laiturista, joka helpottaa huomattavasti tavaroiden lastausta veneeseen.
Pursiseura on Havaijin vanhin ja sijaitsee aivan Ala Wain sataman keskellä ikään kuin laiturin päässä. Suurin osa seuran veneistä on pienehköjä huviveneitä, jotka ottavat aktiivisesti osaa seuran purjehdustapahtumiin ja joka perjantaisiin karkeloihin, mutta runsaasti on myös paikallaan pysyviä lähinnä asuntokäytössä olevia veneitä. Vierasveneitä oli varsin vähän: yksi hollantilainen, yksi ranskalainen, muutama kanadalainen ja manneramerikkalainen. Ranskalaisvene on tulossa myös pohjoiseen, kaikki muut ovat menossa etelään.
Veneen kunnostus seuraavaa legiä varten sujui hyvin, onhan Honolulussa saatavilla lähes kaikkea, kunhan vain tietää oikeat osoitteet. Revennyt keulapurje ja ison alakulman nauhat saatiin korjattua North Sails Hawaiin vintillä. Jätimme pienemmän isopurjeen ja genoan paikalleen, koska kelit voivat olla reippaanpuoleisia pohjoiseen mentäessä. Saimme myös tarvittavat varaosat perämoottoriin, mutta kajakit jäivät vielä toistaiseksi hankkimatta.
Tapasimme pursiseurassa kotkalaisen Juhan, joka asustelee saksalaisen vaimonsa kanssa viereisessä laiturissa olevassa veneessään. Suomalaisveneitä ei kuulemma poikkea usein Honolulussa. S/Y Kristiina taisi olla edellinen muutama vuosi sitten. Saimme Juhalta hyvää paikallisopastusta, ja oli mukava pitkästä aikaa rupatella suomeksi muidenkin kuin oman väen kanssa.
Kuva
Päätimme vuokrata auton, jotta saisimme tehtyä pakolliset hankinnat ja pääsisimme näkemään Oahun saarta myös Honolulun ulkopuolelta. Valitsimme tavan mukaan halvimman vaihtoehdon, mutta toimiston naisella oli varmastikin hyvä päivä, sillä hän antoi meille samaan hintaan avoauton, jolla huristelimme tukka hulmuten pitkin saarta seuraavat kolme päivää.
Honolulun ruuhka-alueen ulkopuolella Oahun saari on kaunis ja rehevä. Ja vaikkakin asutusta on paljon pitkin rannikkoa, varsinainen rantaosuus näyttää olevan jokamiehen käytettävissä, toisin kuin esimerkiksi Tahitilla. Erityisesti kaksi saarta koillis-lounaissuunnassa halkovaa tietä olivat upeita. Tiet kulkevat ajoittain niiden yli kaartuvien puiden muodostamassa vihreässä tunnelissa, jonka kumpaakin puolta reunustavat jylhät vuoret.
Vaikka Honolulun edustallakin lautaillaan, on lainelautailijoiden varsinainen paratiisi Oahun pohjoisranta. Uusia ja käytettyjä lainelautoja myydään joka puolella, ja lainelautatelineitä näkee autoissa, skoottereissa ja jopa polkupyörissä. Saari elää turismista, ja se näkyy kaikkialla, erityisesti Waikikilla, joka on tungokseen asti täynnä korkeita hotellirakennuksia. Risteilyalukset kulkevat saarelta toiselle, ja lentokoneet ja helikopterit suihkivat taivaalla.
Kuva
Saarikierroksen aikana opimme muun muassa, että Havaijin saaret yhdistyivät vuonna 1795 Oahulla käydyn taistelun jälkeen. Taistelun voittoisaa osapuolta johti Ison Saaren päällikkö Kamehameha, jolla oli käytössään myös länsimaisia tuliaseita. Taistelun jälkeen Kamehameha julistautui koko saariryhmän kuninkaaksi. Itsenäisen Havaijin viimeinen hallitsija oli kuningatar Liliuokalan, jonka joukko amerikkalaisia liikemiehiä syöksi vallasta vuonna 1893 USA:n merijalkaväen epävirallisella avustuksella. Ja kuten tiedämme, Havaijista tuli lopulta USA:n 50. osavaltio.
Tänä päivänä Havaijin alkuperäisasukkaat ovat selvänä vähemmistönä ainakin Honolulun katukuvassa. Suuri osa saarten alkuperäisistä asukkaista on joutunut muuttamaan mannermaalle korkeitten hintojen takia. Sen sijaan saaren länsirannalla levittäytyvissä kodittomien pressukylissä alkuperäisväestön osuus näyttää olevan huomattavan suuri. Onneksi sää ei ainakaan aiheuta ongelmia kodittomille, ja vaikuttaa siltä, että viranomaisetkin antavat heidän olla suhteellisen rauhassa. Koko omaisuus kulkee monella hyvinvointivaltion asukkaalla ostoskärryssä.
Hankimme ruoat Don Quijotesta, joka nimestään huolimatta on aasialaisten omistuksessa, kuten monet saarten yrityksistä. Kaupassa oli mitä ihmeellisimpiä japanilaisia, vietnamilaisia ja korealaisia ruoka-aineita ja ruokia, jotka olivat herkullisen näköisiä, mutta kun meillä ei ole mitään käsitystä, miten niitä valmistetaan, jouduimme tyytymään tavanomaisimpiin ruokiin. Havaijin hinnat olivat onneksemme huomattavasti alle Tahitin hintatason, vaikka tämä onkin kuulemma USA:n kallein osavaltio. Hyvänä kakkosena tulee tietysti määränpäämme Alaska.
Kuva
Teimme laiturissa vielä juhannussiivouksen ja vaihdoimme salonkiin uudet, vihreät verhot Raiatealla kostuneiden tilalle. Nyt olemme kuin lehtipuiden siimeksessä. Juhannusaattona irrotimme köydet laiturista ja suuntasimme keulan kohti Kauaita. Päätimme pysähtyä sinne yhdeksi yöksi ankkuriin totuttelemaan jälleen vene-elämään pitkän maissa oleskelun jälkeen.
Matkaa Kauain Hanalei Bayhin oli vain noin 100 mailia, ja oletimme Oahun saaren katveessa olevan tyyntä. Tuuli oli kuitenkin varsin reipas, 25 - 35 solmua sivutuulta, ja jouduimme jarruttelemaan parisen tuntia Kauain edustalla mennäksemme riutan läpi päivänvalossa.
Kuva
Hanalei Bay on kaunis, suojaisa lahti, jota ympäröivät vihreät vuoret vesiputouksineen eli kuin suoraan postikortista. Paikka on erittäin suosittu, mutta tilaa oli kuitenkin ankkurointiin yllin kyllin, vaikka paikallisveneitä olikin poijuissa runsaasti. Olimme ainut ulkomaalaisvene lahdella.
Osuimme sopivasti melontatapahtumaan. Rannan tuntumaan oli tehty lipuista melontarata, ja rannalle oli pystytetty muutama aurinkokatos katsojia varten. Eri-ikäiset ja kumpaakin sukupuolta edustavat melojat kilpailivat paikallisista mestaruuksista koko päivän. Seuraavana päivänä olisi ollut mailin ja kahden mailin uintikilpailut, mutta emme jääneet niitä enää seuraamaan, vaan nostimme ankkurin illansuussa ja suuntasimme pohjoiseen hyvässä sivutuulessa.
Kuva
Saimme heti alkutaipaleella lilan värisellä mustekalapyydyksellä ison mahi-mahin. Kalaa sai väsyttää kauan, ja tainnutus vei melkein puoli pulloa giniä. Tähän oli tosin syynä veneen odottamaton heilahdus, jolloin pullo lipsahti Riitan kädestä, ja näin Pekan shortsitkin pestiin ginillä. Kala oli 124 cm pitkä, uusi ennätyspituus. Painoa emme tiedä, mutta oletettavasti ainakin 15 kg. Siinä sitä on syötävää kerrakseen. Ja kalan perkaaminen keinuvan veneen takakannella vastasi hyvinkin punttisalireissua!
Noin 400 mailia Havaijista pohjoiseen on ryhmä vedenalaisia vuoria nimeltään Musicians Seamounts tai Composers Seamounts, lähteestä riippuen. Tulimme suoraan Händelin vuoren yli ja ohitimme Sibeliuksen vuoren 47 mailin päästä. Molemmat vuoret kohoavat merenpohjasta noin kolmen kilometrin korkeuteen, mutta niiden päällä on vettä vielä yli kaksi kilometriä.
Tuulet ovat olleet alkumatkalla varsin suosiollisia; päivämatkat ovat olleet poikkeuksetta yli 140 mailia. Toivomme tämän jatkuvan. Reitin valinta on askarruttanut meitä jonkin verran. Korkea, jonka piti olla meistä itään, olikin suoraan edessämme ja varsin laajana siirtyen jopa länteen. Sen itäpuolelta ei voi mennä vastatuulen takia ja myötätuulen (länsi) puolelle on liian pitkä matka. Siispä päätimme mennä suoraan ja moottoroida tyynen vyöhykkeen läpi. 31ºN saavuimme korkean reunaan ja jouduimme lisäämään purjeita ja korjaamaan kurssia enemmän länteen.
Yöt kylmenevät hiljalleen. Takkeja ja pitkiä housuja on kaivettu esille, mutta pitkään tropiikissa olleina sinnittelemme vielä paljain jaloin. Mikähän niissä kengissä on, kun ne tuntuvat niin ahdistavilta? Pistimme lämmityksenkin päälle pari päivää sitten. Ulkoilman lämpötila on tällä hetkellä 9,6 astetta, ja meriveden lämpötila putoaa hiljalleen Havaijin 24 asteesta kohti Alaskan noin 10 astetta.
Kuva
Olemme kokeilleet taas erilaisia purjeyhdistelmiä, koska meillä on keulassa nyt pienempi genoa. Hyvä, joskaan ei kovin tavallinen, kokoonpano on genoa, kutterifokka ja mesaani ja isopurje rullattuna sisään. Tällä yhdistelmällä meno on tasaisinta 20-25 solmun tuuleen saakka. Olemme pyrkineet pitämään purjealan sopivan pienenä, jotta emme rasittaisi venettä liikaa, ja matkantekokin on mukavampaa pienemmillä kallistuskulmilla. Nopeudessa hiukan menetetään, mutta etuna on, että voimme tarvittaessa mennä piihin helposti, kun mesaani on jo valmiiksi ylhäällä. Vuosien saatossa oppii kaikenlaista.
Löysimme länsi/lounaistuulet paikassa 35.35N 164.40W. Korkeapaine on siirtynyt länteen, ja koillisessa on matalapaine. Pohjoisessa laajeneva korkeapaine aiheuttaa luoteistuulia reitillemme. Matkanteko on hidastunut, mikä on hyvä, koska siten vältämme matalan reunassa olevan kovan tuulen tai ainakin toivomme niin. Yritimme ensin suunnitella reittiä sääfaksien perusteella, mutta neljän vuorokauden ennuste ei useimmiten ole pitänyt lainkaan paikkaansa. Niinpä päätimme purjehtia karkeasti ottaen kohti Kodiakia, ja koetamme välttää kahden vuorokauden ennusteen mukaiset myrskyt ja vastatuulet. Näillä vesillä pitkän aikavälin ennusteet ovat todellisia arvoituksia merenkulkijoille.
Kuva
Yritimme päästä matalapaineen reunan kovien tuulten alta pois, mutta eihän se näillä nopeuksilla onnistunut, vaan myräkkä meni suoraan ylitsemme. Oli varsin reipastuulinen vuorokausi, mutta onneksi tuuli oli sivumyötäinen. Myräkän aikana isonpurjeen ulosvetoköysi napsahti poikki puomin päästä. Sen pujottaminen uudestaan puomin sisään oli hankalaa, mutta onnistui lopulta.
Riitta kertoi jo noin viikko sitten bonganneensa mustajalka-albatrossin, ja tänään saimme ihailla laysan albatrosseja aivan lähietäisyydeltä. Osuimme ilmeisesti kalaparven kohdalle, koska meressä oli kymmeniä albatrosseja ja iso delfiiniparvi kaikki sulassa sovussa. Delfiinit kävivät välillä loikkimassa Sareman keulassa ja albatrossit lentelivät ympärillä. Hieno elämys!
8.7. osuimme matalapaineen pahimman tuulirintaman reunaan ja saimme 35 - 45 solmun sivuvastaisen. Matalapaineen alue oli laajuudeltaan noin 100 mailia, joten väistäminen ei onnistunut. Meno oli räväkkää, mutta suunta ei valitettavasti ollut aivan oikea, vaan ajauduimme liikaa länteen. Äkkiä kuului kova paukahdus; sisimmäinen keulavantti oli mennyt poikki maston yläpäästä ja purje rullineen jäänyt roikkumaan nostimen varaan. Otimme purjeen sisään, kiristimme nostimen tiukkaan ja lisäsimme vielä genaakkerin nostimen tukemaan pakettia. Tämän jälkeen tutkimme jälleen kerran sääennusteita, katsoimme vielä ulos ikkunasta tilanteen varmistamiseksi ja totesimme, että on parasta keskeyttää matkanteko vähäksi aikaa. Laitoimme siis Sareman purjeet piihin ja jäimme odottelemaan sään rauhoittumista.
Kuva
Tämä oli jo toinen kerta, kun keulavanttimme katkesi. Olemme tulleet siihen tulokseen, että syynä on (edelleen) puuttuva nivel. Mastomme valmistaja Selden käyttää puristettuja t-liittimiä, ja sellainen on myös nyt katkenneessa vaijerissa. Se on ilmeisesti rakenteeltaan liian jäykkä keulavanttiin. Purje taivuttaa väistämättä vaijeria, ja kun liittimessä ei ole niveltä, jatkuva taivuttelu katkaisee lopulta vaijerin. Toinen mahdollisuus on se, että liitin on puristettu liian tiukkaan, jolloin vaijeri vaurioituu. Tätä ei tietystikään näe ulospäin.
Kysyimme North Sails Finlandin Timo Telkolan mielipidettä ongelman ratkaisusta. Hänen vastauksensa tuli, kuten tavallista, heti paluupostissa. T-päätteeseen kannattaa hitsata haarukkapääte niveltä varten. Pitää toivoa, että t-liitin roikkuu edelleen mastossa ja että Kodiakilta saa Sta-lock tai Norseman -päätteen millikokoiselle vaijerille, olemmehan tuumakokoisessa maailmassa.
Odottelimme piissä jokusen tunnin. Sisällä oli mukavan rauhallista tuulen tuivertaessa ympärillä. Vene pysyi noin 60 asteen kulmassa tuuleen nähden, kun mesaanissa oli yksi reivi ja se oli tiukasti keskellä, kutterifokka oli myös jalustettu tiukkaan ja ruorissa oli täysi kulma tuulta vasten. Ajelehtimisnopeutemme oli alle solmun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun menimme piihin. Kokemus oli niin positiivinen, että päätimme turvautua siihen aina tarvittaessa, sen sijaan että runnoisimme väkisin kovassa tuulessa. Näin pysyy sekä vene kunnossa että mieliala korkealla.
Kuva
Kodiakia lähestyessämme tuuli loppui kokonaan, kuten sääennustekin oletti. Moottoroimme hiljalleen viimeiset puolitoista vuorokautta. Ilman lämpötila nousi 15 asteeseen 100 mailia ennen maata, ja se tuntui suorastaa kesäiseltä. Sumu, joka vaivasi muutaman vuorokauden ajan, hälveni samalla. Viimeisen kahden vuorokauden aikana emme saaneet enää sääfakseja Kodiakilta, olemme todennäköisesti liian lähellä lähettävää asemaa. Toisaalta Kodiakilla kuuluu VHF-sääennuste WX-kanavilla, ja se päivitetään kuuden tunnin välein. Onneksi, sillä ennusteet muuttuvat jatkuvasti.
Olimme laittaneet lämmityksen päälle yhdeksän päivää ennen saapumistamme. Molemmat lämmityslaitteet saatiin toimimaan, tosin salongin lämmitin sammuu aika-ajoin. Varaosia on onneksi mukana, joten sen remontoiminen on lähipäivien projekteja. Tällä hetkellä generaattorin jatkuva korjaus pitää kädet rasvassa.
Reitillemme Havaijilta Kodiakin saarelle syntyi mutka poikineen. Tuulen suunta muuttui usein, ja osuimme kahteen kovan tuulen alueeseen. Autopilottimme jaksaa onneksi ohjata kovassakin kelissä, vaikka purjeita olisi liikaakin. Totesimme taas, että raskas, tukeva vene on erinomainen näillä vesillä. Pasaatituulissa paino on joskus tuntunut turhalta.
Kuva
Näimme Havaijilta lähdön jälkeen vain neljä laivaa, kaikki suuria konttilaivoja, ja yhden kalastusaluksen aivan Kodiakin kupeessa, vaikka purjehdusoppaat varoittavat runsaasta laivaliikenteestä ja kalastuksesta.