Friday, 30 August 2013

10.4.2006


01º59,02´N, 87º12,98´W 

Kuva
Matka on jatkunut välillä purjein, välillä koneella. Oletimme, että vastatuulista päästiin, mutta mitä vielä. Nyt tuuli on noin 10 solmua suoraan Galapagosilta, ja virta vatkaa venettä.
Menemme edelleen saarten pohjoisreunaa kohti. Eteläreunaa kohti mentäessä nopeus laskee nykyisestä 4-5,5 solmusta alle 3 solmuun. Korjaamme suunnan lähempänä saaria, jos tuuli ei ole sitä ennen kääntynyt. Päivällä saimme vielä aika-ajoin kuljettua reittipistettäkin kohti, mutta muutama tunti sitten tuuli kääntyi täysin vastaiseksi ja heikkeni. Lievästi ärsyttävää! Academy Bayhin on vielä matkaa 237 mailia. Kuvittelimme olevamme siellä keskiviikkona iltapäivällä, mutta torstai tuntuu nyt todennäköiseltä. Päiväntasaajan ylityskin tapahtunee vasta torstaina aamulla. Jos Kolumbuksella olisi ollut yhtä paljon vastatuulta kuin meillä, hän ei olisi koskaan päässyt Atlantin yli.
Olemme lueskelleet aikamme kuluksi opaskirjoja, erityisesti seuraavaa kohdettamme Marquesasia käsitteleviä. Olemme jo syöttäneet koneeseen Marquesasin reittipisteet. World Cruising Routissa on annettu reittipisteet sekä Hiva Oalle että Nuku Hivalle, ja Galapagosin lähtökin on reititetty niin, ettei itse tarvitse osata kuin lahdesta ulos. Kuulimme aamulla SSB-netistä, että joku vene oli jo lähellä Marquesasia, jollakin toisella taas oli jäljellä vielä 2200 mailia. Tuulet ovat olleet matkalla melko heikkoja, vaikka niiden pitäisi tähän vuodenaikaan olla vakaasti kaakosta ja melko reippaita. Matkaa Galapagosilta Marquesasille on noin 3100 mailia, mikä on 400 mailia enemmän kuin Atlantin ylitys. Keskivertopurjehdusaika lienee 30 päivän tietämissä, mutta alle 20 päivän reissujakin on tehty, ja jotkut ovat käyttäneet matkaan jopa 40 päivää. Galapagosin jälkeen on meidän vuoromme näyttää, mihin pystymme. Elämme jännittäviä aikoja!

No comments:

Post a Comment