Friday, 30 August 2013

15.8.2006


Takaisin Tuamotulle
15º48,199´S 146º09,088´W Toau
Odottelimme aikamme tuulen kääntymistä Papeetessa päästäksemme Tahitin itäpään kautta Tuamotun suuntaan. Tuuli ei kääntynyt, joten lähdimme kaakkoistuulessa suoraan kohti Toaun atollin länsikärkeä. Tuuli oli lähes sopivasta suunnasta, mutta noin solmun länsivirtaus teki menosta hiukan hankalaa. Saavuimme kuitenkin Toaulle kahden vuorokauden purjehduksen jälkeen mukavasti aamupäivällä.
Kuva
Amerikkalaisen Orinoco Flown Rob tuli jollalla venettämme vastaan ja auttoi meitä kiinnittymään poijuun. Rob purjehtii vaimonsa ja 6-vuotiaan pienen lemmikkiapinansa kanssa. Apina, tai Rob, on aiheuttanut heille ongelmia useaan otteeseen. Galapagos-saarilla Rob vei apinansa maihin, ja kuultuaan tästä viranomaiset uhkasivat lopettaa apinan. Pitkien neuvottelujen jälkeen tilanne saatiin rauhoittumaan, ja Orinoco Flow poistui pikaisesti saarilta. Rob on ilmeisesti kelpo lääkäri, mutta onneton apinankouluttaja. Tuamotulla ollessaan hän yritti opettaa apinaansa kiipeämään palmuun. Kun apina ei ymmärtänyt, mitä sen olisi pitänyt tehdä, Rob näytti esimerkkiä. Seurauksena oli nyrjähtänyt nilkka, ei apinan.
Toaun Anse Amyotin lahti on ”umpiperä” eli riutan sulkema. Virtaus aukossa on tämän takia varsin vähäistä, eikä läpikulkua tarvitse ajoittaa sisään- tai ulosvirtausten mukaan. Viereisellä saarella eli motulla asuu kaksi sisarusta perheineen. Lisa pitää eräänlaista hotellia ja Valentine eli Valo pitää miehensä Gastonin kanssa ravintolaa. Ravintoloitsija Gaston on asentanut lahteen yhdeksän poijua, joita saa käyttää ilmaiseksi. Rob oli sukeltanut muutamiin poijuihin uudet köydet ja ketjut. Kaikki tuntuvat olevan tukevia. Tullessamme oli vain pari poijua vapaana, ja paikalla oleva joukko kansainvälistä. Edustettuina olivat Tanska, Ruotsi, USA, Itävalta, Ranska, Italia ja Suomi. Suurin osa oli menossa illalla rantaravintolaan syömään, kuten mekin.
Rantautuessamme saarelle meitä oli vastassa toinen perheen koirista, rottweilerin ja bullterrierin sekoitus, nimeltään Baloo. Laiturin vieressä tolpan nokassa kyyhötti keinopesässään viereiseltä motulta löytynyt hylätty kuningaskaapparin poikanen, jota syötetään pikkukaloilla niin kauan, että se tulee toimeen omillaan. Kissoja, koiranpentuja ja kanoja juoksenteli pitkin pihamaata sulassa sovussa. Eli kaiken kaikkiaan mukavan tuntuinen paikka!
Kuva
Ravintola Motu Kai on osittain meren ylle rakennettu katettu terassi, jossa lasittomat ikkuna-aukot peitetään iltaisin palmulehväpunoksilla suojaamaan ruokailijoita tuulelta. Valentinen ruoka vei kielen mennessään, ja ruokaseura oli mukavaa. Orinoco Flown pariskunta toimi sen illan keittiöapulaisina ja tarjoilijoina. Rob oli joutunut poistamaan Gastonin vasemmasta jalasta pikkuvarpaan jokin aika sitten ja hän toivoikin, että tulijoiden joukossa olisi ollut lääkäri tai hoitaja, joka olisi voinut ottaa jatkohoidon vastuulleen. He voisivat näin paremmalla mielellä lähteä jatkamaan matkaansa lähes kuukauden oleskelun jälkeen.
Ankkuripaikka on nyt alkanut pikku hiljaa tyhjentyä, alkaahan Australiaan ja Uuteen Seelantiin menijöillä olla jo kiire. Gastonin jalka paranee hyvää vauhtia, ja niin Orinoco Flowkin pääsi jatkamaan matkaansa. Meitä on paikalla enää kaksi venettä. Itävaltalaisvene Hallberg Rassy35 nimeltään Baloo, kuten saaren koira, jää myös Tahitillle hurrikaaniajaksi, ja sitä purjehtivat Elisabet ja Gerhard viettävät meidän tavoin loppukauden Ranskan Polynesiassa.
Pekka kävi Gerhardin kanssa läheisellä riutalla pyytämässä mustekaloja, tai mustekalassa kuten Riitta sanoo, mutta valitettavan huonolla menestyksellä. Ehkä se vielä onnistuu! Olemme myös retkeilleet jollalla ja käyneet tutustumassa viereisiin motuihin. Kaloja on runsaasti, myös haita, lähinnä black tip reef shark. Mielenkiintoisimpia tarkkailtavia ovat kuitenkin erilaiset ravut ja mureenan tapaiset kalat (moray eel), jotka ovat kuin käärmeitä. Niitä näkee usein riutan lammikoissa alaveden aikaan.
Kuva
Tullessamme eilen motu-retkeltä näimme kolme runsaan parin metrin levyistä mantarauskua. Ne uivat aivan jollamme viereen, ja lähellä pyöri myös muutama isompi hai. Riitta yritti ottaa niistä valokuvia, mutta ilman vedenalaista kameraa on vedenalaisten kohteiden kuvaaminen kuulemma mahdotonta. Lahjatoivomuksesta on jo ilmoitettu joulupukille!
Eilen olimme ravintolassa syömässä nyyttikestiperiaatteella. Gerhard ja Elisabet Baloosta toivat mukanaan lihamuhennosta ja mykyjä, me veimme pihvit ja riisiä ja Valo ja Gaston tarjosivat grillattua tonnikalaa sekä tonnikala-sashimia. Ilta kului rattoisasti syöden ja seurustellen. Eipä täältä ole kiire mihinkään!
Huomenna aiomme ottaa Latten mukaamme viereiselle motulle, vaikka siellä on villikanoja. Jos metsästysvietti iskee, saammepa kanaa illaksi.

No comments:

Post a Comment