Friday, 30 August 2013

17.6.2006


15º49,556´S 145º07,048´W, Kauehin atolli
Kauehin laguuni on noin yhdeksän mailia leveä, ja pieni Tearaveron kylä sijaitsee aivan sen toisessa laidassa. Purjehdusoppaiden antamat ohjeet olivat selkeät, ja muutama matkalla ollut riutta oli hyvin merkitty. Ankkuroimme kylän edustalle suojaiseen paikkaan noin kahdeksan metrin syvyyteen hiekkapohjaan. Totesimme olevamme jälleen ainut vene koko laguunissa.
Seuraavana aamuna ajoimme jollalla läheisen lahden pohjukkaan ja kävelimme sieltä saaren poikki valtameren puolelle. Nautimme kävelystä korallihiekassa ja keräsimme korallien joukosta kauniita kotiloita. Seuraamme liittyi pian kolme pientä tyttöä, jotka auttoivat meitä kotiloiden etsinnässä. Vaikka meiltä puuttuikin yhteinen kieli, ymmärsimme että tytöt halusivat tulla käymään veneellä.
Palattuamme veneelle tekemään lounasta näimme kohta kuinka kuusi lasta lähti uimaan kylärannasta veneellemme, joukossa tietysti merenrannalla tapaamamme tytöt. Tarjosimme heille karkkeja, ja Latte sai pitkästä aikaa leikkikavereita. Vierailun jälkeen Pekka vei lapset jollalla takaisin kylään. Rantaan ajoi samanaikaisesti myös kaksi pikavenettä, ja lasten kertoman mukaan toisessa oli pappi, joka tuli pitämään jumalanpalveluksen, olihan huomenna sunnuntai.
Kuva

Veneemme alle on muuttanut kymmenkunta puolimetristä kalaa, jotka syöksyvät heti katsomaan, jos veneestä heittää jotakin veteen. Latten kuivamuona näyttää olevan niiden herkkua. Joukossa on mm. remoroja, joilla on päässä eräänlainen imukuppi, jolla ne kiinnittyvät veneen pohjaan. Joukossa on myös nokkakaloja, jotka jäävät selvästi alakynteen taistelussa ruoasta. Riutoilla on paljon kaloja, runsaasti myös sellaisia joita emme ole koskaan aiemmin nähneet. Rantaretkelle mennessämme olimme ajaa yli metrin mittaisen manta-rauskun päälle. Yhteenkään haihin emme toistaiseksi ole törmänneet!
Kauehin, niin kuin monen muunkin Tuamotun atollin, pääelinkeinoja ovat helmen- ja kopranviljely. Suurin osa saarta on kookospalmujen peitossa, ja laguunissa on joka puolella helmifarmien poijuja. Matkailua ollaan myös kehittämässä, mutta vielä toistaiseksi se on ns. lapsenkengissä, meidän onneksemme.

No comments:

Post a Comment