Friday, 30 August 2013

25.9.2006


Tahitilla 
Kuva
Lähdimme täsmälleen aikataulun mukaisesti ja olimme aukolla ½ tuntia Tahanean yläveden jälkeen. Nyt ajoituksemme osui aivan nappiin ja pääsimme slackilla läpi. Alkumatkalla oli idänsuuntaista tuulta noin 20 solmua niin, että jouduimme menemään Niaun pohjoispuolitse. Sieltä käänsimme kohti Tahitia, ja tässä vaiheessa tuuli loppui täysin. Meri oli aivan tyyni, jäljellä oli ainoastaan pitkä, rauhallinen maininki. Niin ajoimme yön, seuraavan päivän ja sitä seuraavan yön rasvatyvenessä koneella kohti Tahitia. Yöllistä taivasta koristi kapea kuunsirppi, mahtava linnunrata, ja silloin tällöin taivaalla leimahtava tähdenlento.
Tahitin ollessa jo näkyvissä nousi idän, lähes kaakon, suuntainen tuuli noin 12 solmuun, mikä mahdollisti jälleen jonkinasteisen purjehtimisen. Tulimme meille jo tuttua reittiä lentokentän ympäri Marina Tainan ankkuripaikalle mukavasti lounasaikaan. Hämmästyttävän paljon veneitä on edelleen ankkurissa. Mikäli aikoo hurrikaaniaikaa pakoon Uuteen Seelantiin, pitää lähteä parin viikon sisään. Moni varmaan ottaa riskin ja jää tänne. Kuulimme, että ystävämme Elvilät ovat myös päättäneet jättää veneensä Raiatealle. Sinne näyttää kerääntyvän aika joukko tuttuja veneitä.
Kuva
Olemme ankkurissa lähes samassa paikassa kuin aikaisemmin. Juuri nyt on aivan tyyntä, ja sunnuntai-illan paikallisliikennekin on lähes loppu. Täällä voi helposti vierähtää viikko, ehkä kaksikin, pakollisia asioita hoidellessa. Sitten alkaakin olla aika lähteä Raiatean suuntaan. Matkan varrella on muutama mukava ankkuripaikka; Moorea, jolla kävimme Laamasten kanssa, houkuttelee pysähtymään, ja Huahinea on moni kehunut, joten sielläkin täytyy ehtiä käymään. Raiatealla olisi kuitenkin hyvä olla ajoissa, jotta saamme purjeet kuivina sisälle ennen sateiden alkamista, ja veneen muutenkin kuntoon jopa mahdollista hurrikaania ajatellen. Spekulaatioiden mukaan tänä tai ensi vuonna on El Niño, ja hurrikaani tulee sen mukana. Jos näin käy, saattaa tuuli nousta yli 100 solmuun, vaikka hurrikaani ei osuisikaan kohdalle. On siis hyvä varautua pahimpaan!
Lähitulevaisuuden ongelmat, kuten esim. lennot Suomeen jouluksi, ovat onneksi helposti ratkaistavissa, koska meillä on käytettävissä lähiravintolan langaton internet-yhteys, joka toimii. Sen sijaan Pekka jatkaa taisteluaan tietokoneensa kanssa. Ainoastaan Windowsin oikolukuohjelma on hänen mieleisensä; se ei tunnista sanaa windows. Eläköön Microsoft! Apple-aika lähestyy huimaa vauhtia.

No comments:

Post a Comment