Friday, 30 August 2013

26.10.2006


16º40,950´S 151º29,197´W Tahaa, 
Kuva
Jäimme Raiatean ankkuripaikalle odottelemaan Elinan ja Jussin saapumista ja teimme tarvittavat ruokahankinnat. Kaupassa käynti oli varsin yksinkertaista; jollalla läheisen marinan laituriin ja kävellen pari sataa metriä pikkukauppaan. Viivyimme vieraiden ensimmäisen yön Raiatean ankkuripaikalla ja moottoroimme seuraavana aamuna tyynessä läheiselle Bora Boralle.
Bora Boralla menimme saaren kuuluisimman ravintolan Bloody Maryn poijuun. Tuuli oli täälläkin repivää ja satoi kuten aina, kun meillä on vieraita kotimaasta. Vanhat tuttavamme liverpoolilaiset Elisabeth ja Graham Ellida-veneellään olivat viereisessä poijussa. He olivat lähdössä Niuatoputapun kautta Uuteen Seelantiin. Kuulimme heiltä, että ensimmäinen taifuuni on jo syntynyt Fidzin lounaispuolelle, ja puuskaiset tuulet ja sade ovat todennäköisesti sen aiheuttamia. Otimme englantilaiset mukaamme ja menimme snorklaamaan normaaliolosuhteissa hyvään paikkaan, mutta kovasta tuulesta johtuen vesi oli sameaa ja virtaus todella kova.
Lunastimme ilmaisen poijupaikan käymällä Jussin tarjoamalla illallisella Bloody Maryssa. Seuraavana päivänä vuokrasimme auton ja ajelimme saaren ympäri. Bora Boraa väitetään yhdeksi maailman kauneimmista saarista, mutta samaa sanotaan mm. Mooreasta. Ja kuten kaikki tiedämme, kauneushan on katsojan silmissä.
Kuva
Poijupaikalta siirryimme viereisen pikkusaaren taakse ankkuriin. Kävimme snorklaamassa läheisellä riutalla, mutta kovan tuulen vuoksi aallokko oli varsin reipasta ja teki jälleen puuhasta vaivalloista. Päätimmekin lähteä Tahaalle, tavan mukaan vastatuulessa ja vastavirrassa.
Moottorin merivesijärjestelmään tuli tukos juuri riutan aukolla, mutta pääsimme vaikeuksitta läpi tyhjäkäynnillä ja purjein. Tukos laukesi onneksi itsestään, mutta Tahaalla löysimme merivesisuodattimesta pienen kalan. Kala oli tukkinut putken, mutta tuli itsestään suodattimeen saakka. Olimme kerran aikaisemmin löytäneet mustekalan wc:n pumpun merivesiventtiilistä.
Aallokko oli varsin korkeaa, ja meno sen mukaista. Moottoripurjehtien pääsimme siedettävästi Tahaalle ja löysimme mukavan oloisen ankkuripaikan riutan puoleisen saaren rannasta. Yö oli täysin tyyni ja uni maittoi. Kävimme aamulla kävelemässä motun ympäri mukavassa säässä, mutta reipas sade alkoi juuri kun saavuimme takaisin veneelle. Siispä ankkuri ylös ja seuraavaan paikkaan, lähemmäs Raiateaa poijuun.
Soitimme maahantulovirastoon kysyäksemme oleskelulupapapereittemme saapumisajankohtaa, ja meille kerrottiin, ettei niitä voidakaan toimittaa Raiatealle. Myös valokuvia tarvitaan kuulemma yhdet lisää. Toimistossa käydessämme olimme tarjonneet kuvia, mutta silloin ne eivät kelvanneet. Lisäksi meidän pitää ostaa 9000 frangin leimamerkit ja toimittaa ne heille. Kaikki asiat saadaan onneksi hoidettua Elinan ja Jussin ystävällisellä avustuksella. Mitenkähän meidän olisi käynyt ilman heitä?
Kuva
Kaikenlaisia teknisiä ongelmia tulee eteen jatkuvasti. Perämoottori ryppyilee, kaiketi kaasuttimessa on roskia. Ankkuripelin sulake oli löystynyt ja lämpeni niin, että kaapelit lähes sulivat. Remonttilista kasvaa kasvamistaan. Venettä on viime aikoina vain käytetty, ei huollettu, joten kevätkunnostus tulee olemaan mittava.
Saimme genoan alas eilen tyynessä ja kuivana. Ajoitus osui aivan nappiin, kun katselee tämän päivän sadetta. Jussi ja Pekka tunkivat yhteisvoimin purjeet toiseen takahyttiin, ja näin hankalin vaihe veneen riisumisessa on nyt hoidettu!
Veneen nosto Raiatealla sujui lopulta varsin hyvin, kunhan ensin päästiin alkuun. Tulimme telakan edustalle klo 7.30, kuten oli sovittu. Edellinen vene oli vielä nostolaiturissa, mutta lähti hetken kuluttua, ja me ajoimme takaperin nostopaikalle. Meitä ei kuitenkaan voitu vielä nostaa, koska paikalla, johon veneemme menee, oli toinen vene, ja se ja pari muuta piti ensin laskea veteen. Sovittiin, että palaamme klo 13. Menimme siis takaisin ankkuriin. Tuuli nousi aamupäivän kuluessa ja vuorovesivirtakin oli melkoinen palatessamme paikalle klo 13, kuten oli sovittu. Telakan miehet alkoivat kuitenkin hätistellä meitä taas pois nostolaiturista, koska venettämme ei kuulemma ehdittäisi nostaa enää samana päivänä. Seuraava päivä oli pyhä, joten näin ollen veneemme nostettaisiin vasta pari päivää varaamiemme lentojen jälkeen. Tässä vaiheessa Riitalta paloi pinna, ja hän kertoi suorin sanoin, mitä mieltä hän oli telakan toiminnasta. Tilanteen rauhoituttua miehet päättivätkin nostaa veneemme saman tien. Tästä eteenpäin kaikki sujui jouhevasti: nosturinkuljettaja laittoi lasit silmilleen, sukelsi altaaseen ja pisti nostoliinat paikoilleen, sitten vene ylös ja omalle paikalleen pukkien varaan.
Kuva
Pääsimme näin laittamaan paikat kuntoon hyvissä ajoin. Aurinkokin paistoi ja saimme kaiken kuivana kannen alle. Annoimme pakasteemme ja tuoreruokamme Lisbethille ja Lasselle, jotka jäivät Polynesiaan purjehtimaan vielä pariksi viikoksi. Meidän järjestellessämme tavaroita paikoilleen, Lisbeth ja Lasse osallistuivat talkoisiin pesemällä pyykkimme viereisen telakan koneessa, koska Carenagen puolella ei moista ylellisyyttä ole.
Lähdimme torstaina 2.11. Raiatealta kohti Eurooppaa. Henkilökunnan lakon vuoksi jouduimme luopumaan laivamatkasta ja lensimme Papeeteen. Koko yön odotus Faaan lentokentällä ei juuri houkutellut, mutta muitakaan vaihtoehtoja ei ollut, koska emme halunneet jättää Lattea yksin lentokentälle. Ainoa, joka nukkui yönsä hyvin, oli tietysti Latte.
Elina ja Jussi tulivat samalla lennolla Papeetesta Los Angelesiin ja toivat mukanaan oleskelulupamme, joita kukaan ei loppujen lopuksi kysynyt missään. Tyypillistä!
Olimme vihdoin lauantaina Pariisissa, jossa Latte piti ”tullata” sisälle Eurooppaan. Kukaan ei ollut kuitenkaan kiinnostunut koiran papereista. Kun tarjosimme virkailijalle puolisen kiloa espanjan- ja ranskankielisiä dokumentteja, hän antoi ne saman tien takaisin ja sanoi OK.
Pariisista lensimme Lissaboniin, jonne laskeuduimme lähempänä puolta yötä. Täältä jatkoimme vuokra-autolla kohti kotia, jonne saavuimme sunnuntaina aamuyöllä väsyneinä, mutta onnellisina.
Kuva
Maaelämään totuttelu vei oman aikansa. Ensimmäisellä viikolla tuli jopa jokusen kerran herättyä tarkastamaan, pitääkö ankkuri.
Talven aikana hankimme veneeseen varaosia ja perehdyimme Alaskan ja Brittiläisen Kolumbian tietoihin. Kartat USA:han saamme netistä ilmaiseksi, pitää vain olla ohjelma, joka lukee niitä. Hankimme tietokoneeseen ulkopuolisen dvd-aseman, samoin ulkopuolisen emolevyn, johon tallennetaan kaikki tärkeät tiedot ja ohjelmat. Olosuhteet veneessä kun ovat niin kosteat, ettei laitteiden toimintaan oikein voi luottaa. Yritimme myös löytää tietokoneeseen täysin vedenpitävän lisänäytön ja löysimmekin, mutta emme ostaneet: hinta noin 5000 euroa!
Laivakoiramme Latten merelliset seikkailut päättyivät ainakin toistaiseksi tähän. Se palasi Espanjan Andalusiaan viettämään hyvin ansaitsemiaan maakoiran päiviä.

No comments:

Post a Comment