Friday, 30 August 2013

28.4.2006


00º57,949´S, 90º57,74´W Isabela, Puerto Villamil 
Lähdimme 25.4. aamuvarhaisella Puerto Velasco Iberrasta kohti Isla Isabelaa, viimeistä Galapagos-saartamme. Saimme nauttia noin tunnin ajan 15 solmun tuulesta, minkä jälkeen matka jatkui täysin tyynessä koneella Isabelan Puerto Villamiliin. Isla Tortugan kohdalla näimme ison valaan, Pekka tunnisti sen kaskelotiksi, ja delfiinit viihdyttivät meitä lähes puolet matkasta.
Kuva
Puerto Villamilin sisääntulossa on punainen-vihreä portti ja ennen sitä rannan tuntumassa vihreä, joita ei ollut merkitty karttaamme. Syvyyttä oli karttoihimme verraten 3 metriä enemmän. Suojaisessa lahdessa oli kymmenkunta venettä ankkurissa (joista viisi norjalaista!), mutta tilaa löytyi hyvin meillekin 5 metrin syvyisestä vedestä, jossa hiekkapohjan pito on erinomainen.
Menimme jollalla maihin ja bongasimme matkalla ensimmäisen galapagosin-pingviinimme matalikolla sukeltelemassa. Rannassa on pitkä kivilaituri, joka on lähinnä kalastajien, turistiveneiden ja saaren tavarahuollosta vastaavien lotjien käytössä. Ranta on matala, ja vuoroveden takia jolla on vedettävä pitkälle maihin. Käytimme fenderiä telana jollan alla ja vedimme sen aivan kiinni rantabaarin aitaan.
Kuva
Noin 10 minuutin kävelymatkan jälkeen saavuimme mukavan oloiseen kylään, jossa on kaikki tarpeelliset palvelut: internet, monenmoisia kauppoja, vihannestori ja tietenkin useita hotelleja ja ravintoloita, eläähän saari turismista. Kylän edustalla on pitkä, kaunis hiekkaranta, korkea kivilaituri, josta on hienot näkymät ankkurilahteen, ja laiturilla kasapäin merileguaaneja.
Keskusteltuamme usean purjehtijan kanssa kävi ilmi, että osa veneistä käy Capitaniassa ilmoittautumassa ja hakemassa uuden zarpen (ulosselvityspaperi), osa taas pitää matalaa profiilia eikä käy Capitaniassa lainkaan. Me kävimme ja saimme ystävällisen vastaanoton lisäksi viiden päivän oleskeluluvan ´teknisten ongelmien selvittämiseksi`.
Vietimme pari tuntia nettikioskissa ja saimme mm. lähetettyä kotisivujen päivitykset, kopioitua skyfile-päivityksen ja selvitettyä Tahitin Furunon huollon sähköpostiosoitteen. Tapasimme nettikioskissa englantilaismiehen, johon olimme törmänneet jo jollarannassa ja joka kertoi innoissaan saarella tekemistään retkistä. Noudatimme hänen neuvoaan ja menimme hotelli San Vincenteen varaamaan paikat seuraavaksi päiväksi tehtävälle Sierra Negran tulivuoriretkelle.
Kuva
Seuraavana aamuna klo 8 saapui avolava-auto noutamaan meitä jollarannasta. Pysähdyimme ensin hotelli San Vincenten edustalle, josta mukaan tuli aikaisemmin tapaamamme englantilaismies vaimoineen ja kolme tanskalaistyttöä. Sää oli pilvinen ja välillä sataa tihutti, mutta onneksi ilma kirkastui automatkan kuluessa.
Noin 500 metrin korkeudessa siirryimme hevosten selkään ja jatkoimme vielä parin tunnin ajan nousua tulivuoren kraatterille. Yksikään osallistujista ei ollut hevosmies/nainen, joten alku oli lievästi kaoottista. Hepat vaihtoivat rivistössä paikkaa mielensä mukaan, osa yritti kiilata toisiaan kapealta polulta, osa taas olisi mieluummin jäänyt syömään polunvarren ruohoa. Ensimmäisen varttitunnin jälkeen uskalsimme katsoa jo hiukan ympärillemmekin.
Noin puolentoista tunnin ratsastuksen jälkeen saavuimme Sierra Negralle. Sen kraatteri on maailman toiseksi suurin Ngoron-Ngoron jälkeen. Tulivuori on edelleen aktiivinen, ja muun muassa saaren jättiläiskilpikonnia on jouduttu useaan otteeseen evakuoimaan laavavirtojen alta. Viimeisin purkaus tapahtui vain joitakin vuosia sitten.
Kuva
Jätimme hevoset lepäämään puiden alle ja jatkoimme jalan pienemmälle tulivuori Chicolle. Taivalsimme upeassa kuumaisemassa pitkin laavakivipolkuja noin tunnin ajan ja nautimme kenttälounaan Chicon rinteillä. Sieltä on upeat näkymät Isla Fernandinan suuntaan, jolla elää lentokyvyttömiä merimetsoja. Näimme myös Bahia Isabelan, suojaisan ankkuripaikan, joka aiemmin oli huviveneiden suuressa suosiossa, mutta jonne ei enää saa mennä.
Palattuamme takaisin jollarantaan tapasimme englantilaisveneen Poco Andanten avioparin ja päätimme mennä yhdessä käymään veneellä laavatunneleissa, joita monet ovat meille suositelleet. Ainoa ongelma on se, että meidän pitäisi saada koottua vähintään 7 hengen ryhmä ennen kuin retken hinta, 200 dollaria, saadaan kohtuulliseksi. Norjalaisten lähdettyä kohti Marquesasia, lahdelle jäi tasan kaksi venettä, Poco Andante ja Sarema. Mutta lisää veneitä on matkalla tänne, joten pääsemme retkelle varmastikin alkuviikosta.
Tänään yritimme käydä jollalla viereisellä La Tintoreran saarella, joka on osa luonnonsuojelualuetta. Ollessamme pudottamassa peräankkuria, paikalle tulleen turistiveneen kuski ojensi meille englanninkielisen lapun, jossa kerrottiin, että vierailusta pitäisi maksaa 100 dollaria. Siispä palasimme veneelle.
Kuva
Myöhemmin päivällä tapasimme samaisen kuskin, Ricardon, jollarannan laiturilla ja sovimme, että hän vie meidät iltapäivällä saarelle yhteishintaan 20 dollaria. Retki oli hieno! Ricardo on asiansa osaava opas, jolla lisäksi oli kärsivällisyyttä odottaa rauhassa, kun otimme kuvia merileijonista, leguaaneista ja muista eläimistä. Saaren ehkä mielenkiintoisin paikka oli luonnon muodostama haiallas, jonne varsinkin yöksi kerääntyy runsaasti valkotäplähaita (tintorera). Paikalla oli nyt myös merileijona, joka sukelteli innoissaan haiden keskellä vain muutaman metrin levyisessä solassa.
Paluumatkalla kävimme vielä lähisaaren edustalla katsomassa pingviinejä ja ostamassa juuri mereltä tulleesta kalapaatista tonnikalan. Kala oli niin suuri, että annoimme puolet siitä Poco Andanten väelle.

No comments:

Post a Comment