Friday, 30 August 2013

30.4.2006


Puerto Villamil
Kävimme eilen Poco Andanten väen kanssa tutustumassa Isabelan maakilpikonniin, ihastelemassa flamingoja ja ihmettelemässä ihmisten julmuutta niin kutsutulla Kyyneltenmuurilla (El Muro de las Lagrimas).
Kuva
Isabelan jättiläiskilpikonnien suojelu on onnistunut hyvin. Kilpikonnan munia kerätään sekä luonnosta että kilpikonnapuiston alueelta, josta ne siirretään hautomoon. Kilpikonnat, jotka kuuluvat useisiin eri alalajeihin, saavat kasvaa puistossa noin 5-vuotiaiksi, minkä jälkeen suuri osa päästetään takaisin luontoon. Puistossa elää myös tulivuorenpurkausten alta pelastettuja kilpikonnia. Näimme myös pieniä vain muutaman viikon ikäisiä poikasia, jotka olivat kuin koruja. Niitä ei kuitenkaan saanut kuvata, koska niiden silmät eivät kestä salamavaloa. Oli ilahduttavaa havaita kuinka paljon työtä tänä päivänä tehdään ihmisten aikoinaan lähes sukupuuttoon hyödyntämien jättiläiskilpikonnien eteen.
Seuraavaksi ajoimme lammelle, jossa oli flamingoja ruokailemassa. Riitta kokeili kamerallaan jälleen eri asetuksia saadakseen taltutettua auringon ja kimaltelevan veden vaikutuksen kuviin. Päiväntasaajalla valoa näyttää aina olevan liikaa!
Kuva
Kyyneltenmuuri on nimensä veroinen, luonnonkivistä tehty yli 5 metriä korkea muuri, jolla ei ole muuta tarkoitusta kuin rankaiseminen. Amerikkalainen sotilastukikohta poistui saarelta vuonna 1944, ja tukikohdan tilat muutettiin seuraavana vuonna vankilaksi. Paikka toimi rangaistuslaitoksena 50 vuotta, ja sinä aikana se ehti nähdä monenmoisia vankilanjohtajia. Parhaimmat teetättivät vangeilla maanviljelystöitä, antoi vankien myydä tuotteitaan ja kerätä näin rahaa tulevaisuutta varten. Eräs johtajista päätti kuitenkin teetättää vangeilla valtavan kivimuurin, jolla ei ollut mitään käyttöä. Vangit joutuivat kantamaan kivet läheiseltä louhokselta tai kauempaa kylästä. Kuka ei jaksanut kantaa kiveä yhtäjaksoisesti muurityömaalle asti, sai ruoskaa. Muurityömaa vaati usean vangin hengen, joten ei ihme, että paikallisten mukaan muurilla voi kuulla itkua ja valitusta öisin.
Teimme retken lähes historiallisella Nissan Junior -pienkuorma-autolla. Oppaanamme oli Julio, leipomon omistaja, jolta olemme ostaneet jokapäiväiset sämpylämme. Hän lupasi leipoa meille vähintään 10 päivää kestävää leipää ennen lähtöämme.
Kuva
Huoltoalus kävi purkamassa lastia Isabelalle. Laiva ankkuroi taaksemme lahteen, ja kaikki paikalliset veneet ja lotjat ja vapaana olevat miehet ottivat osaa purkaukseen. Laivassa oli oma pikku nosturi, jolla tavaraa nostettiin molemmin puolin veneisiin. Tavarat purettiin lotjista joko suoraan laiturille tai miehet kuljettivat ne harteillaan tai päänsä päällä veneistä hiekkarannalle peruutettuihin kuorma-autoihin. Laiturille oli päiväksi pystytetty telttakatos, jossa myytiin juotavaa ja pientä naposteltavaa ahtaajille. Rannalle oli tuotu myös polttomoottorikäyttöinen jäätelökone!

Lahteen on tänään saapunut neljä venettä, niiden joukossa Henriettan ja Benjaminin Uterus sekä Brettin ja Debbyn Interlude III. Poco Andante on järjestämässä laavatunneliretkeä tiistaiksi, joten ajoitamme lähtömme todennäköisesti keskiviikkoaamuksi.
Kuva
Olemme tilanneet jerrykannuihin vielä 90 litraa dieseliä. Hinta on täällä huoltoasemalta noudettuna USD 1,05 gallonalta ja rantaan toimitettuna 1,50 gallonalta, siis noin 30 eurocenttiä litra. Marquesasin hinta lienee euro/litra.
Keith Poco Andantesta oli kuunnellut Marquesasille menijöitä: tuuli on SE 8 solmua noin 5ºS, ja siitä etelämmäs on 20 solmua. Sinne on vähintään kolmen päivän matka, joten eipä siitä tiedosta ole tällä hetkellä hyötyä.

No comments:

Post a Comment