Friday, 30 August 2013

5.4.2006


8º32,73´N, 79º37,70´W 
Päivä alkoi köysien ja fendereitten laitolla ja ankkurin nostolla. Olimme tankkauslaiturin vieressä klo 9.10. Laiturissa oli paikallisvene ja me jäimme odottamaan, että joku tulisi siirtämään sen pois. Ankaran huhuilun ja 10 minuutin odotuksen jälkeen vene siirtyi poijuun ja me laituriin. Marinan pitäjä ei liikahtanutkaan siihen suuntaan, että auttaisi meitä köysien kanssa. Baarissa ollut amerikkalaispurjehtija ryntäsi avuksemme ja saimme köydet kiinni. Laiturissa oli hirvittävä svelli; yksi fenderi puhalsi täyttökorkin kumisine jenkaosineen ulos ja springiköysi pamahti poikki. Saimme kuitenkin tankit täyteen: 135 gallonaa dieseliä ja saman verran vettä. Kassalla ollut nainen haukkui meidät pystyyn, koska olimme tulleet laituriin, vaikka siihen oli tulossa lautta lähisaarelta. Tuli mieleen asiointi vanhaan aikaan katsastuskonttorilla. Ehdimme kuitenkin hyvin alta pois ja klo 10.20 olimme irti laiturista ja matkalla kohti Galapagosia.
Tyynimeri on nimensä mukaisesti tyyni. Kone käy, mesaani ja iso ovat tosin ylhäällä, mutta suhteellinen tuuli on ollut yhden ja viiden solmun välillä. Genaakkeri on nostettu kannelle tuulten jumalaa houkuttelemaan.
Kuva
Tulimme Toboga-saarten välistä ja Isla Otoquen länsipuolelta, ja nyt on suunta kohti Peninsula de Azueroa suoraan etelään. Noin 12 tunnin kuluttua voimme kääntää keulan kohti Galapagosia. Edessämme on 909 tai 884 mailia riippuen siitä, menemmekö Santa Cruz-saarella olevaan Academy Bayhin vai San Cristobal-saarella olevaan Bahia Naufragioon. Matkan aikana tulemme ylittämään ensimmäistä kertaa päiväntasaajan!
Pistimme kalanpyydykset järjestykseen, ja ensimmäinen, puinen palikka, on nyt vedessä. Tarkoitus on vaihtaa pyydys päivittäin ja selvittää, mikä pyytää Pacificilla parhaiten.

No comments:

Post a Comment