Friday, 30 August 2013

9.4.2006


02º53,21´N, 85º02,52´W 
Kartan huomautukset virtausten arvaamattomuudesta pitävät paikkansa. Alkumatkan myötävirrasta voimme enää vain uneksia. Suora kurssi Galapagosille olisi vastavirtaan ja täysin vastaiseen tuuleen. Siispä suuntamme on nyt saarten pohjoispuolelle apuna purjeet ja kone, joilla saamme nopeudeksi 4-5 solmua. Etelään samalla yhdistelmällä saimme vaivaiset 2,5 solmua. Toivomme tuulen ja virtauksen korjaantuvan. Kartoissamme näkyvä Jyrki Jalon aikanaan tekemä jälki on vieläkin enemmän pohjoisessa. Tuuli on nyt noin 10 solmua, joten eipä se meitä juuri kuljeta.
Riitta sai eilen saaliiksi kerrankin sopivan kokoisen tonnikalan, yleensähän ne ovat liian isoja. Teimme osasta shushia alkupalaksi ja loput paistoimme. Hyvää!
Kuva
Näimme myös jälleen ison delfiiniparven. Toisin kuin Atlantilla, ne eivät jostain syystä tule veneen lähelle. Atlantilla ja Karibian merellä delfiinit tulivat lähes poikkeuksetta veneen vierelle hyppimään, mutta täällä Tyynellämerellä ne ovat toistaiseksi tulleet vain noin 100 metrin päähän veneestä. Sitten ne kääntävät meille selkänsä ja häipyvät komeana rivistönä horisonttiin.
Olemme yrittäneet vastaanottaa sääfaxeja. New Orleans tulee tänne hyvin, mutta sen alue loppuu päiväntasaajaan. Jostakin syystä Kalifornia ja Hawaii eivät tule läpi. Satelliittipuhelin toimii välillä ja välillä taas ei. Toistaiseksi olemme saaneet päivittäisen yhteytemme hoidettua, mutta tekniikka ryppyilee. Portugalissa asentamamme potkuriakselin painelaakeri kurnuttaa, eikä varaosaa ole mukana. Mepratuote toimitti sen 2003 loppuvuonna Portugaliin. Olemme lähettäneet Mepratuotteelle emailin ja kyselleet laakerin edustajaa Tahitilla ja mahdollisuutta toimittaa sinne kerralla oikea varaosa. Emme alun perin aikoneet mennä Tahitille, mutta nyt on kaiketi mentävä. Eipä tuo isoa mutkaa tee.
Kuva
Generaattorin vesipumppu, joka on juuri laakerin päällä, ehti tiputtaa siihen vettä jonkin aikaa viime kesänä ennen kuin havaitsimme vian. Seurasimme vesivuodon jälkeen laakeria, ja kun mitään ei tapahtunut edes Intracoastal Waterwayllä, oletimme sen olevan vesitiivis, mutta ilmeisesti niin ei ole. Ja olisihan se kummallista, jos veneen potkuriakselin laakeri olisi vesitiivis. Eteenpäin koneella ajettaessa se ei kurnuta, mutta purjehtiessa, kun potkuri pyörii vapaasti, kuuluu kurluttava ääni. Äänen saa tietysti pois pysäyttämällä potkurin, mutta se taas hidastaa selvästi nopeutta. Murphyn lain mukaisesti Panamassa, jossa sen korjaus olisi ollut helppoa, ei ollut mitään ongelmaa, ei edes kanavassa, jossa jouduttiin ottamaan enemmän tehoja irti koneesta, vaan vika ilmeni vasta muutama päivä Panaman jälkeen!
Oletettavasti muitakin ongelmia ilmenee ennen Tahitia, ja voimme näin ollen tehdä siellä tarpeelliset korjaukset. SSB-puhelimen päälle oli myös tippunut hiukan vettä kaapelin läpiviennin kautta Gatun Laken poijupaikan kaatosateessa, mutta kun olemme pitäneet sitä päällä jatkuvasti, paikat ovat kuivuneet. Puhelin toimii edelleen hyvin, ja näyttökin on palautunut lähes ennalleen.

No comments:

Post a Comment